Obaman päätös pitää

Irakin armeijan johto kasaa paineita Yhdysvaltojen presidentti Barack Obamalle. Kenraalien mielestä amerikkalaisten olisi harkittava uudestaan vetäytymistään Irakista.

Obama lupasi vaalikampanjassaan, että USA vetäytyy Irakista 2011 loppuun mennessä, jos hänet valitaan presidentiksi. Maailman ainoa supervalta vähentää elokuun lopussa maassa palvelevien joukkojen määrän 50 000 sotilaaseen, kun enimmillään ulkomaalaisia joukkoja oli Irakissa 180 000.

Vaikka Irakin turvallisuustilanne on ollut kohtuullinen tänä vuonna, maan sotilaseliitti pelkää, että väkivalta leimahtaa liekkeihin jälleen. Irakin armeijan korkea-arvoisin kenraali Babakir Zebari sanoi hiljattain brittilehti Daily Telegraphissa, etteivät turvallisuusjoukot ole vielä valmiita kantamaan kokonaisvastuuta.

Zebarin vaatii, että amerikkalaisjoukot pysyvät Irakissa vuoteen 2020 asti, koska maan oma armeija ei pysty takaamaan turvallisuutta ennen sitä. Kysymys on pitkälti myös turvallisuusjoukkojen kouluttamisesta.

Obama ei ole tehnyt elettäkään myöntyäkseen Zebarin vaatimukseen. Historia on osoittanut, että valloittajan sotakoneisto jää usein valloitettuun valtioon, jos paikalliset johtajat sitä pyytävät. Kysymys voi silloin olla myös silkasta teatterista.

Uusin tilannearvio ei liene teatteria. Irakilaisten huoli on aito, sillä turvallisuustilanne heikkeni heinäkuussa. Yhtä tosissaan on myös Obama. Jos amerikkalaiset jäisivät Irakiin, hän pettäisi lupauksensa. Amerikkalaisilla on kaiken lisäksi vaivoinaan Afganistanin sota, jolle ei loppua näy.

Obama ei voi vetkutella Irakissa, sillä hänen on saatava maansa talous kuntoon. Se yskii ja työttömyyslukemat ovat korkeat. Presidentillä ei ole varaa virheliikkeisiin tässä tilanteessa.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Oikeistopopulistit jäivät hajalleenEU-parlamentissa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.