Odotusten ylitys on hyvä merkki tulevasta

Verkkolaitteita valmistava Nokia ylitti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä markkinoiden odotukset ja se näkyi parhaimmillaan lähes neljän prosentin nousuna pörssikurssissa.

Markkinareaktio on erikoinen siihen nähden, että liikevaihto putosi lähes 13 prosenttia ja liikevoitto vielä enemmän, lähes 27 prosenttia, kun vertailukohdaksi otetaan toissa vuoden vastaava aika. Kannattavuus laski kuitenkin vähemmän kuin kovimmalla kilpailijalla eli Ericssonilla, jonka liikevaihto romahti loka-joulukuussa 63 prosenttia.

Ruotsalaiskilpailijan vaikeuksia on selitetty sillä, että yritysostojen seurauksena työntekijämäärä on kasvanut, mutta yhtiö hidastellut liiketoimintansa uudistamisessa.

Vaikuttaa vahvasti siltä, että Nokia on onnistunut Alcatel-Lucentin yhdistämisessä Nokiaan ja vieläpä etuajassa. Synergiaetuja eli muun muassa runsaita kulusäästöjä on luvassa jatkossakin. Toimitusjohtaja Rajeev Suri ennakoi katteiden kasvavan tänä vuonna ja myöhemminkin, kun markkinatilanne paranee.

Vaikka jotkut asiantuntijat aikanaan epäilivätkin Alcatel-Lucentin ostoa, nyt näyttää, että kauppa oli strategisesti kaukonäköinen ratkaisu, sillä se palautti Nokian kiinteän verkon liiketoimintaan ja laajensi muutoinkin tuotevalikoimaa tulevaisuuden kysynnän suuntaan. Lisäksi kauppa vahvisti yrityksen asemaa paitsi Euroopan myös Yhdysvaltojen markkinoilla. Asetelma lupaa hyvää, kun verkkolaitemarkkinat alkavat jälleen vetää.

Hyvätkään asemat eivät tietenkään auta, jos talouden yleinen epävarmuus vastoin odotuksia jatkuu ja verkko-operaattorit jatkavat nuivalla investointilinjallaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Elävä kaupunki on epäselvä

Vanhemmuuden taikaa

Vesilaitoksia pitää kannustaa korjauksiin

Karjalan myyntiin olisi ollut paha tarttua

Läheltä ja vieläpä maukasta

Zelenskyn voitto avaa uusia näköaloja

Euroopan unioni ei ole jäsenvaltioilleen tavaratalo

On aika puhua kasvien geenieditoinnista

Olemme tähtipölyä, lensimme Kuuhun

Mätäkuun juttuja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.