Oikein ennakoiden

Lastensuojelu on vakava asia. Uusi lastensuojelulaki asettaa kunnille lisää velvoitteita hoitaa lastensuojeluasiat kuntoon määräajassa. Lailla tarkoitetaan hyvää. Kunnille lain noudattaminen on kuitenkin muodostunut ongelmaksi.

Julkisuudessa asetelmaksi on muodostunut niskuroivat ja osaamattomat kunnat ja oikeamielinen valtiovalta, joka sakoilla uhaten pistää asiat kuntoon.

Laajemmin pohdittuna asia ei ole näin suoraviivainen. Kuntalaisen kannalta voi hyvin ihmetellä, miksi meillä on asioita hoitamassa kaksi julkista sektoria.

Jos asiaa pidetään lainsäätäjän taholta tärkeänä, miksi palvelun järjestämistä ei yhtenäistetä siten, että myös resurssit palveluiden tuottamiseen mahdollistuisivat kaikkialla samalla tavoin.

Ehkä olisi syytä pohtia tällaisten lakisääteisten palveluiden järjestämistä yhtenäisenä kokonaisuutena valtakunnallisesti.

Toinen näkökulma asiaan on, että onko lastensuojelu ensisijaisesti lapsen asialla olemista. Usein tuodaan populistisesti esiin heikoimmassa asemassa olevien puolustaminen.

On kysyttävä, onko lapsen edun mukaista, että tarvitsemme lastensuojelua tai onko vanhusten edun mukaista, että laitoshoito vie yhteiskunnan varat. Vai tarvitsemmeko kenties ihan jostakin muusta syystä "heikommassa asemassa" olevia?

Yhteiskunnassamme on jotakin todella pahasti vinossa, jos lastensuojelu ja vanhusten laitoshoito nähdään lasten ja vanhusten edun ajamisena. Itse lähden siitä, että lasten etu on hyvän arjen rakentaminen niiden palveluiden varaan, jotka tukevat lapsen kasvua arjessa.

Vanhuksille parasta ovat ne palvelut, jotka auttavat ikäihmisiä pysymään yhteiskuntamme täysivaltaisina jäseninä mahdollisimman pitkään. Tästä huolimatta joudumme turvautumaan varhaiseen puuttumiseen asiaan.

Korjaaviin toimiin panostaminen ei ole kuitenkaan oikeaa ennaltaehkäisyä. Varhainen puuttuminen on jo vahingon korjaamista.

Emme varmasti pääse tässä yhteiskunnassa täydellisyyteen. Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka tarvitsevat lastensuojelun ja laitoshoidon palveluita.

Lapsen ja vanhusten etu ja viime kädessä meidän kaikkien enemmän tai vähemmän veroja maksavien kansalaisten etu on, että heitä on mahdollisimman vähän.

Uskallammeko ottaa todella rohkean askeleen ennakoiviin palveluihin hyvinvoinnin edistämiseksi vai voittavatko ajatteluamme rajoittavat vahvat ja vanhat piintyneet asenteet?

Yhteisömme rakentamisen kipukynnyksiä ovat ne palvelut, jotka rakentavat kaupunkiamme nykyistä vahvemmaksi asuin- ja työpaikkakuntana. Tähän kaupungin kehittämiseen liittyvät työpaikkojen ja kaupungin fyysisen rakentamisen lisäksi liikunnan ja kulttuurin paikat sekä muut palveluverkostot.

Kaupungin vetovoimasta ja asuin- ja toimintaympäristöstä huolehtiminen on hyvinvoinnin edellytysten luomista. Se on kaupungin kivijalka.

Kaupungin asukkaiden omaehtoisen kansalaisaktiivisuuden lisääminen on todellista ennakoivaa hyvinvointityötä.

Se on vastuun ottamista ja kantamista kasvatuksessa ja oppimisessa. Se on huolenpitoa omasta ja lähimmäisten hyvästä fyysisestä, sosiaalisesta ja henkisestä kunnosta.

Tämän jälkeenkin meille jää apua tarvitsevia, joiden asiat tulee hoitaa kuntoon.

Mutta vain panostamalla hyvinvoinnin edellytysten luomiseen ja ennakoiviin hyvinvointipalveluihin, voimme katkaista nykyisen pahoinvoinnin kierteen.

Kirjoittaja on Kuopion kaupungin kulttuurijohtaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kilpailuttamisissa hinta ei voi olla ainoa valintaperuste

Lypsykoneessa

Rinneturmia ei voi mitenkään kokonaan estää

Voi tikkerperkele

Kristittyjen pitää sopia perheriitansa

Savolainen hulluus luo elämää

Ruokaturvallisuus säilyy vain jatkuvalla työllä

Anne Berner on keskustalle ongelma loppuun asti

Kaikki ympäristökäyttäytymisen lajit

Kansa kuului Talvivaarassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.