Olvi oikealla asialla

Iisalmelaista Olvi-säätiötä sopii kiitellä ennakkoluulottomuudesta. Panimoyhtiön yhteyteen soviteltu Olvi-säätiö lähtee rahoittamaan nyt Itä-Suomen yliopistossa lahjoitusprofessuuria alkoholin terveydellisten vaikutusten selvittämiseksi. Tämä on reilu teko säätiöltä. Yhtä lailla kuin yksityisen ihmisen on vastattava tekojensa seurauksista, täytyy myös yritysten olla valmiit katsomaan myös toimintansa yhteiskunnallisia seurauksia eikä jäädä keräämään pelkästään voittoja itselleen ja osakkeenomistajilleen.

Olvi on ollut yrityksenä savolainen menestystarina. Se on laajentunut kansainväliseksi ja haastaa menestyksekkäästi isompia kilpailijoitaan. Yhtä lailla on tosiasia sitten sekin, että alkoholinkulutus on kasvanut erittäin voimakkaasti Suomessa parin viimeisen vuosikymmenen aikana. Kansainvälisissä tilastoissa Suomi oli takavuosina vielä varsin vaatimattomilla sijoilla keskieurooppalaiseen suuren kulutuksen maihin verrattuna. Nyt olemme niissäkin liki yhtä korkealla kuin koulumenestystä mittaavissa Pisa-tutkimuksissa.

Terveysvalistus on keskittynyt Suomessa paljolti sydänkuolleisuuden ja tupakan vaarojen vähentämiseen. Molemmissa on onnistuttu. Alkoholin terveyshaittojen selvittely on jäänyt jostain syystä vähemmälle ties mistä syystä, vaikka omin silmin ovat kansalaiset nähdä, mihin jatkuva liikakäyttö johtaa. Runsas juominen ei pilaa vain juojansa omaa terveyttä, vaan heijastuu kielteisesti sekä lähiympäristöön että koko yhteisöön.

Jos alkoholi lie suhteellisesti halventunut, niin vähintään samassa suhteessa ovat lisääntyneet siitä aiheutuneet menot yhteiskunnalle ja etenkin julkiselle terveydenhuollolle.

Nyt hallitukset ovat lähteneet taas korottamaan alkoholin hintaa, mutta ovatko korotukset vieläkään riittäviä? Jos yhteiskunta joutuu tinkimään tänään lastenhoidosta, nuorten koulutuksesta tai vanhusten asiallisesta kohtelusta, niin tuntuu aika järjenvastaiselta, että samaan aikaan pitäisi lisätä varoja alkoholin seurausten paranteluun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.