On aika puhua kasvien geenieditoinnista

Viljelijöiden etujärjestön MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila katsoo, että EU:ssa pitäisi hyväksyä geenieditointi kasvinjalostuksessa (Maaseudun Tulevaisuus 19.7.). Hän arvioi, että kieltämällä geenieditointi maataloutta museoidaan ja kansainvälistä kilpailukykyä nakerretaan.

EU katsoo geenieditoinnin olevan geenimuuntelua, joka on kiellettyä. Tiedeyhteisössä vallitsee kuitenkin varsin laaja yhteisymmärrys siitä, että geenieditointia ei pidä laskea geenimuunteluun. Geenieditoinnissa muokataan vain eliön omaa dna:ta eikä genomiin eli geeniperimään tuoda vierasta dna:ta. Siten kyse olisi käytännössä vain perinteisiä menetelmiä nopeammasta jalostustavasta. Sen sijaan geenimuuntelussa eliön genomiin tuodaan vierasta dna:ta, minkä seurauksena syntyy tavallaan uusi eliö.

Luomuliitosta kerrotaan yhdistyksen vastustavan geenieditointia niin pitkään kun se lasketaan EU:ssa geenimuunteluksi.

Geenieditoinnin avulla saattaisi olla mahdollista jalostaa kasvi kestämään nykyistä paremmin kasvitauteja tai vaikkapa suuria säävaihteluja, jotka lisääntyvät jatkuvasti ilmastonmuutoksen edetessä.

Vastustuskykyisyyden kasvitauteja kohtaan lasketaan alentavan kustannuksia ja ympäristökuormitusta, koska kasvinsuojeluaineiden käyttöä voitaisiin silloin vähentää. Tästä näkökulmasta geenieditoinnin voisi kuvitella kiinnostavan myös luomuviljelijöitä, jotka eivät käytä kasvinsuojeluaineita.

Geenieditoinnin vastustus johtuu pitkälle tietämättömyydestä. Siksi nyt onkin hyvä aika puhua asiasta, jotta turhia pelkoja ei pääse syntymään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Tolkun ihmisen kunnianpalautus

Itä-Suomen yliopisto vasta teroittamassa kynsiään

Kouluverkkoselvityksen alkulämmöt

Elämme nyt historiallista urheiluvuotta

Kevään työmarkkinoilla on luvassa rajua vääntöä

Lähimpinä taivasta ovat pää ja toivo

Osassa Suomea talvi uhkaa jäädä väliin

Hallitus pelaa jälleen nimitysrulettia

Maaseudun arvottomat talot?

Oppilaiden oikeusturvaa oli korkea aika kohentaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.