Onko nännin imeminen rikos?

Korkein oikeus (KKO) on saanut ratkaistavakseen kohua aiheuttaneen nännijutun. Ylin tuomistuin linjaa, menettelikö mieslääkäri lainvastaisesti imiessään hoitotilanteessa naispotilaansa nänniä.

KKO:n tuleva päätös on ennakkoratkaisu ja näin muodoin hyvin merkityksellinen.

TEKO TAPAHTUI Pohjois-Pohjanmaalla kesällä 2007. Silloin 20-vuotias lähihoitajanainen tuli mieslääkärin vastaanotolle ultraäänitutkimukseen rintasyöpäpelkojen vuoksi. Nyt 58-vuotias apulaisylilääkäri levitteli paljain käsin potilaansa rinnoille ultrassa käytettävää geeliä. Lääkäri päätti yllättäen imaista naista nännistä - tosin häneltä ensin lupaa kysyttyään. Lääkäri arvioi saavansa rinnasta esiin eritettä, joka olisi syöpäepäilytutkimuksen kannalta tärkeää.

- Ajattelin, että kun imaisen, se lähtee juoksemaan, hän perusteli tekoaan KKO:lle tiistaina.

Lääkäri myös kouri ja pyöritti naisen rintoja kuin pullataikinaa edestä ja takaa. Mies oli lisäksi kehunut niitä "kauniiksi".

Potilas tunsi itsensä nöyryytetyksi ja halvennetuksi. Juttu eteni Raahen käräjäoikeuteen ja Rovaniemen hovioikeuteen, jotka hylkäsivät lääkäriä vastaan nostetut syytteet. Syyttäjä vaatii, että lääkäri tuomitaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai toissijaisesti kunnianloukkauksesta sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta ehdolliseen vankeuteen.

Lääkäri kiistää, että kysymys olisi ollut potilaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hänen mielestään tutkimusmenetelmille oli lääketieteelliset perusteet.

NÄNNIJUPAKAN juridinen ja lääketieteellinen puoli ovat kiintoisia. Syyllistyikö lääkäri seksuaalisen hyväksikäyttöön? Terveydenhuollon henkilöstöä valvova Valvira antoi lääkärille huomautuksen. Hän ei saa toistaiseksi tehdä yksin vastaavia tutkimuksia potilaan kanssa.

KKO:n istunnossa asiantuntijatodistajana kuultu radiologian erikoislääkäri totesi, ettei rinnan imeminen ei ole rationaalista tutkimusta eikä lääketieteellinen toimenpide. Samaa vakuuttavat lukuisat muut lääkärit.

Maallikostakin raahelaislääkärin "tutkimusmenetelmät" vaikuttavat erikoisilta. Noilla tempuilla lääkäri saisi useimmilta naisilta mustan silmän ja punaiset korvat.

Lääkärin toiminta on ollut julkisuudessa olleiden kuvausten perusteella varsin "yli-innokasta". Olisi kiinnostavaa tietää, mistä lääketieteellisestä lähteestä hän on oppinsa ammentanut.

POHJANMAAN tissijuttu on jäävuoren huippu. Hoitotyössä hyväksikäyttöepäilyjä lienee paljonkin. Useimmat potilaat eivät ilkeä tai uskalla puhua niistä. He valitsevat mieluummin toisen asiantuntijan seuraavalla tutkimus- tai hoitokerralla.

Ongelmia on todistettavasti myös monilla muilla aloilla. Kuopion käräjäoikeus tuomitsi Kuopion naapurikunnassa työskennelleen, 47-vuotiaan mieshierojan yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sakkoihin huhtikuussa 2007. Syyksi luettu rikos oli viisi seksuaalista hyväksikäyttöä.

Hieroja syyllistyi syytteen mukaan rikokseen kosketellessaan asiakkaitaan muun muassa rinnoista ja genitaalialueelta. Tapaukset sattuivat vuosina 2003-2006. Mies oli edellyttänyt asianomistajien mukaan, että asiakkaan piti riisuuntua kokonaan. Osa asiakkaista oli opiskelijatyttöjä.

Tapaus on siinä mielessä mielenkiintoinen, että Itä-Suomen hovioikeus vapautti alioikeuden ratkaisusta valittaneen hierojan kaikista syytteistä helmikuussa 2008. Hovioikeus katsoi, koskettelut tapahtuivat vain hoidollisessa tarkoituksessa eikä mies tavoitellut seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä.

Syyttäjä haki sen jälkeen valituslupaa KKO:lta. Sitä ei tullut ja hovioikeuden ratkaisu jäi voimaan.

KOHUTAPAUKSET kertovat omaa kieltään siitä, että hoitotyössä väärinkäytökset ja -ymmärrykset ovat mahdollisia. Hoitotyötä tekevän ammattilaisen on perusteltava potilaalleen luotettavasti, miksi joku määrätty toimenpide tehdään. Se on oleellista väärinkäsitysten välttämiseksi.

Nännijupakoiden ja muiden vastaavantyyppisten kohujen aiheuttamassa julkisessa keskustelussa unohdetaan usein hoitohenkilökuntaan kohdistuvat paineet. Moni terveydenhoitoalan ihminen joutuu sairaaloiden osastoilla, terveyskeskuksissa ja muissa hoitoyksiköissä seksuaalisen ahdistelun kohteeksi.

Sitä katsotaan läpi sormien. Miksi?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Kaunis tragedia

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.