Opiksi otettavaa

Merkittävä osa Euroopan ja Atlantin reiteillä liikennöivistä lentoyhtiöistä joutui korvaamaan asiakkailleen erilaisia ylimääräisiä kuluja tuhkapilven aiheuttamien häiriöiden vuoksi. Islantilaistulivuoren viime keväänä syöksemä vulkaaninen tuhka kävi kalliiksi muun muassa suomalaisille lentoyhtiöille.

Lentoyhtiöiden suhtautuminen korvauksiin oli aluksi hapan. Nytkin tilanteen jo selkiinnyttyä lukuisat matkustajat ovat tyytymättömiä lentoyhtiöiden korvauksiin. Yhtiöt esimerkiksi katsovat, ettei niillä ole velvollisuutta korvata odottelusta aiheutuneita lisäkuluja, joista asiakkailla ei ole erillistä kuittia.

Kuittien kopiot tai luottokorttilaskujen erittely eivät pääsääntöisesti ole kelvanneet tositteiksi. Lentoyhtiöt eivät ole olleet myöskään vakuuttuneita asiakkaiden aterialaskujen aitoudesta. Kiistoissa on ollut kysymys "kohtuullisesta" korvaustasosta.

Lento- ja vakuutusyhtiöiden sekä asiakkaiden on otettava opiksi kevään kriisistä. Lentoyhtiöiden on selkiinnytettävä korvauskäytäntöjään ja tiedotettava niistä kansantajuisesti matkustajille. Pelin sääntöjen pitää olla selvät. Matkustajien on huolehdittava, että vakuutukset ovat riittävän kattavat sekä voimassa.

Tärkeintä on, että lentoyhtiö huolehtii omista asiakkaistaan eikä jätä heitä heitteille. Kaikkia kuluja ei kuitenkaan tule kaataa lentoyhtiön harteille.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Oikeistopopulistit jäivät hajalleenEU-parlamentissa

Pakkokielet

Perheiden asemaa kannattaa vahvistaa

Uotisen kauden huipennus käynnistää kulttuurikesän

Koska on aikaa kypsyä?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.