Oven eteen vaikka väkisin

Urbaanissa yhteiskunnassa asfalttiviidakko herättää nykyihmisen metsästysvaistot. Parkkipaikkaa metsästäessä ihmiseltä katoaa samalla kyky ajatella järkevästi.

Suurimpien kauppojen parkkipaikoille on viime vuosina raivattu ilahduttavasti tilaa myös lapsiperheille. Lähellä sisäänkäyntiä sijaitsevat tavallista leveämmät lapsiperheruudut helpottavat kummasti ostosten raahaamista, jos samalla pitää esimerkiksi työntää lastenrattaita tai kantaa turvakaukaloa.

Lastenkin on turvallisempi astua ulos autosta, kun kukaan ei pääse peruuttamaan heti varpaille. Isompi tila auttaa myös siinä, etteivät lapset (ja aikuiset) kolhi naapuriautoja ovia avatessaan.

Kyseiset parkkiruudut on onneksi myös merkattu varsin selkeästi ja usein vielä varustettu ”vain lapsiperheille” -kyltein.

Joten miten voi olla mahdollista, että lukutaitoiset suomalaiset änkeävät kaksipaikkaiset urheiluautonsa kerta toisensa jälkeen samaisille paikoille?

Olen nähnyt yksin autoilevien jopa kyttäävän varattujen perhepaikkojen vapautumista. Sen sijaan, että auto jätettäisiin parikymmentä metriä kauemmaksi, nämä ihmiset ovat valmiita odottamaan monta minuuttia päästäkseen mahdollisimman lähelle ovea.

Asian valvominen on hankalaa, sillä ei ole mitään perhe-korttia jonka voisi kiinnittää auton tuulilasiin pysäköintioikeutta osoittamaan.

Netin keskustelupalstat ovat pullollaan esimerkkejä, joissa lapsiperheparkkien käyttöoikeutta vahtineet (yli-)innokkaat kansalaiset ovat rähjänneet suu vaahdossa ja joskus lopulta aiheetta perheparkkiin peruuttaneille. Kyydissä istuvaa pikkulasta voi olla kiihdyksissä vaikea huomata sivusta.

Mitään lakiahan kyseiselle paikalle parkkeeraaminen ei edes riko oli kyydissä lapsia eli ei. Lapsiperheparkki kun on vain suositus; hyvä tapa samoin kuin oven avaaminen vanhukselle tai oman istumapaikan luovuttaminen raskaana olevalle naiselle.

Paheksuttavaa sen huomiotta jättäminen silti on.

Invalidipaikalle pysäköiminen ilman asianmukaista lupaa on vähintään yhtä tuomittavaa. Toisaalta vastaan on tullut niitäkin tapauksia, joissa invaluvan varjolla on pysäköity ihan minne sattuu.

Yksi erikoinen tilanne sattui muutama vuosi takaperin Kuopion Anttilan katolla. Olin peruuttanut autoni parkkiruutuun torinpuoleisen porraskäytävän viereen. Kun palasin autolle, poikittain suoraan sen eteen oli pysäköity toinen auto. Kun sekä vierelläni sekä takanani olevissa parkkiruuduissa oli kaikissa autot, jäin itse täysin mottiin.

Parikymmentä minuuttia myöhemmin keski-ikäinen herra köpötteli viimein autolle kyynärsauvojen kanssa. Kun tiedustelin häneltä syytä erikoislaatuiseen pysäköintiin, hän vastasi: ”Etkös näe, että minulla on invakortti?”.

Hienointa tilanteessa oli se, että aivan lähietäisyydellä olisi ollut monta tyhjää parkkiruutua, joihin mies olisi hyvin voinut kaaransa kiepauttaa. Sen sijaan hän päätti käyttää invakorttinsa ”jumalaista voimaa” ja jätti kiesinsä kulkuväylälle.

Huomautin tyhjistä ruuduista. Vastaus oli jälleen invakortti. Sitten mies kaasutti tiehensä.

Olisi varmaan suututtanut, ellei koko tilanne olisi ollut kaikessa koomisuudessaan niin huvittavaa.

Autoilija haluaa oven eteen, maksoi mitä maksoi. Sosiaalinen media on todistanut, että ruokataukoaan pitävät tullivirkailijatkin ovat ajaneet virka-autollaan hampurilaisravintolan oven eteen jalkakäytävälle.

Tosin saahan niinkin tehdä. Jos se hampurilainen on virantoimitusta.

Kirjoittaja on Savon Sanomien uutistoimittaja.