Pääsiäisajan uutisia

Pääsiäinen lähestyy, mutta toisin kuin joulun aikaan, sitä ei huomaa juuri muusta kuin elintarvikekauppojen makeishyllyjen suklaamunista ja -pupuista. Ja tavallaan hyvä niin, sillä eihän ”juhlien juhla ja riemujen riemu”, kuten Kristuksen ylösnousemusjuhlaa ortodoksisessa kirkossa nimitetään, ole mikään kaupallinen tapahtuma.

Pääsiäinen on profiloitunut erityisesti ortodoksisen kirkon juhlaksi ja syystä. Ortodoksinen pelastusoppi ei pysähdy ristiinnaulitsemiseen ja kärsimyksiin, vaan korostetusti jatkaa matkaa tuonelan kautta ylösnousemukseen, ja sen tuomaan iloon. Ja tuon ilon ovat television välityksellä saaneet vuosikymmenten ajan jakaa kaikki halukkaat suomalaiset.

Mutta ei pääsiäisaika kuitenkaan jää sen paremmin lehdistössä kuin television uutisoinnissakaan ihan vailla huomiota. Yleensä pääkaupunkiseudun päälehdessä on pääsiäisen ajalle ajoitettu näyttävä kristinuskoon kriittisesti suhtautuva tai jopa sitä pilkkaava kirjoitus. Kehäkolmosen ulkopuoliset lehdet ovat tästä ainakin jossain määrin puhtaampia. On merkillistä, että moinen ivailu hyväksytään nurisematta, vaikka valtaosa suomalaisista on kristittyjä.

Vuodesta toiseen televisiossa toistetaan uutiskevennyksenä noita-akoiksi puettujen pikkutyttöjen virpomareissua. Tästä myös jaksetaan pahastua, koska kyseessä on kristillisen ja pakanallisen perinteen sekoittaminen. Pikkulapset pukeutuvat juuri siten, kun vanhemmat heidät pukevat. Päällimmäiseksi tästä jäänevät kuitenkin virpomisen hyvän toivotuksen sanat, joten kovin suuriääniseen pahastumiseen ei liene syytä.

Sen sijaan syvän paheksunnan aihe on saksalaisten ateistien masinoima kristillisiä arvoja loukkaava provokaatio. Ne koettavat saada alkavalla piinaviikolla ihmisiä eroamaan kirkosta. Düsseldorfer Aufklärungsdienst, düsseldorfilainen selvityspalvelu, vetoaa eri seurakuntien jäseniin, jotta he luopuisivat kirkon jäsenyydestä kiirastorstaina. Lahjaksi järjestö lupaa jokaiselle luopujalle 30 euroa. Lahjan suuruus viittaa Juudaksen saamaan 30 hopearahaan, jotka hänelle maksettiin torstaina tapahtuneesta Jeesuksen kavaltamisesta.

Ateistien kampanja on sekä mauton ja loukkaava että provosoiva. Saksassa samoin kuin meillä Suomessa, hyvin pieni ateistien joukko käyttää suurta ääntä ja saa myös kohtuutonta huomiota.

Katsotaanpa miten tänä vuonna pääsiäinen huomioidaan tiedotusvälineissä. Ounastelen, että helsinkiläisessä päivälehdessä julkaistaan taas provokatiivinen artikkeli kristinuskosta ja palmusunnuntai-illan uutisissa kirmaa perinteiseen tapaan noidiksi puettuja pikkutyttöjä virpomaan.

Lukijalle jää pian nähtäväksi, osoittaudunko tällä kolumnilla profeetaksi, vai vain tavalliseksi kuolevaiseksi.

Kirjoittaja on Suomen ortodoksisen kirkon Joensuun piispa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Turhat johtajat ja jonninjoutavat isopalkkaiset pikkuviskaalit pihalle – Vai mitenkä oli?

EU-puheenjohtajamaa ei ehdi tehdä mahdottomia

Asiakkaan pitää joustaa, kun tuotanto ei jousta

Uhan alla

Slovenia on pieni suuri maa

Unelma Kuopion Rivierasta etenee Itkonniemellä

Iskut kiirehtivät irtautumista fossiilisista polttoaineista

Uskon ja tieteiden maailmat

Jippii, muovia! – eli näin havaitsin kierrättämisessä piilevän maalaisjärjen

Martat ovat sivistäneet jo 120 vuotta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.