Pääsiäisen ydinpainajainen

Kristittyjen pääsiäinen on saanut alkunsa juutalaisten juhlasta, jossa muistellaan vapautumista Egyptin orjuudesta ja ensimmäistä, Vanhasta testamentissa kuvattua exodusta luvattuun maahan.

Tänä vuonna juutalaiset ympäri maailman viettävät pesahiaan seuraten sydän kylmänä neuvotteluja Iranin ydinohjelmasta. Iranin mahdollinen ydinase muodostaisi kansainvälisen politiikan termein eksistentiaalisen uhan juutalaisvaltiolle.

Puhuessaan maaliskuussa Yhdysvaltojen kongressille Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu totesi, että ydinaseen avulla Iran voisi saada aikaan toisen juutalaisten holokaustin, miljoonien ihmisten joukkotuhon, yhdessä päivässä. Mutta muidenkin on syytä olla huolissaan. Iranin ydinaseistus johtaisi kiihtyvään asevarusteluun Lähi-idässä, mikä uhkaisi entisestään maailmanrauhaa.

Netanjahu oli paikalla republikaanien kutsusta, sillä Israelin ja USA:n välit ovat demokraattipresidentti Barack Obaman kaudella ajautuneet historiallisen viileiksi. Obama on ajanut kahden valtion ratkaisua Israelin ja Palestiinan kysymykseen, ja laskenut neuvottelujen toistuvan kariutumisen Netanjahun syyksi.

Obaman hallinnon rinnalla myös Euroopan unioni on pitkään ajanut Iranin kansainvälisen aseman normalisoimista. Iranin vapauttaminen talouspakotteista toisi 80 miljoonan asukkaan maan täysipainoisesti mukaan maailmantalouteen ja laskisi öljyn hintaa.

Talouttakin tärkeämpää olisi saada Iranin ydinohjelma kontrolliin. Valitettavasti neuvottelut ovat kompastuneet aina tähän – jo vuodesta 2007 alkaen. Iran haluaa pitää kakun ja syödä sen: vapautua talouspakotteista ja jatkaa ydinohjelmaansa omilla ehdoillaan. Käytännössä Iran sanelisi ydinohjelmansa valvonnan, jolloin sen rauhanomaisuus jäisi Iranin johdon vakuuttelujen varaan.

Mikä siis on muuttunut? Lähi-idän laajamittainen kriisi on toki monimutkaistunut Isis-terroristijärjestön ilmestyttyä kartalle, ja Iranilla ja lännellä on yhteinen intressi sitä vastaan.

Merkittävin muutos on tapahtunut lännen asenteissa. Obaman missiolla rauhan tuomisesta Lähi-itään alkaa olla kiire, ja se kirittää Euroopan unionille tyypillistä idealistista myöntyväisyyttä.

Euroopan parlamentin Iran-valtuuskunnan entinen puheenjohtaja Tarja Cronberg arvioi jo marraskuussa Ylelle, että sopu on lähellä. Cronbergin mukaan Iran-pakotteita voitaisiin purkaa myös yksipuolisesti: ”Sen jälkeen Iranilla ei ehkä ole tarvettakaan kehittää ydinaseita. Turvallisuus voidaan taata kauppasuhteilla ja yhteistyöllä.”

Tällaisessa ajattelussa ei ole muuta vikaa kuin, että se avaa ikkunan joukkotuhoon.

Iranin johdonmukainen kieltäytyminen pistokokeista ydinlaitoksiinsa kertoo, että jotain salattavaa on. Ei vaadi ydinfysiikkaa lisätä yhtälöön Iranin islamilaisen valtion perustamisesta lähtien julistettu tavoite: Israelin täydellinen tuhoaminen. Tätä ajatusta maan johto ei ole koskaan peitellyt, päinvastoin.

Iranissa antisionismi ja antisemitismi ovat osa virallista ideologiaa. Ylin johtaja Ali Khamenei on toistuvasti vaatinut juutalaisvaltion pyyhkimistä kartalta.

Maailmanrauhaan on syytä pyrkiä tavoilla, jotka edistävät rauhaa todellisuudessa. Raadollisessa maailmassa se tapahtuu sulkemalla pois järjestyksessä aina pahimpia vaihtoehtoja. Mielestäni tässä lähtökohdassa piilee, äärimmilleen yksinkertaistaen, ratkaisu kaikkiin konflikteihin – myös Israelin ja Palestiinan väliseen.

On helppoa vaatia kahden valtion ratkaisua ja muurin murtamista. Se edellyttää kuitenkin molemminpuolisten turvatakuiden kärsivällistä rakentamista. Rauhaa ei synny missään maailman kolkassa niin kauan, kun jotain valtiota kohtaa koko sen olemassaoloa koskeva uhka.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Millaista on kunniallinen maskuliinisuus?

Miksi on hyvä kysymys

Lapset ja vanhukset pitäisi säästää poliittisilta lakoilta

Kysymys kesä- ja talviajasta jakaa kansaa

Runoilijan synttärit

Joko sinäkin kaketat?

Aallon paluu vaikeutuu pitkittyessään

Annetuilla väylärahoilla ei lunasteta kauniita puheita

Voiko seurakuntaa kutsua harrastusyhdistykseksi?

Valevarusmies palveluksessa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.