Päästöt

Maaliskuun 5. päivänä Savon Sanomissa oli Kainuun ELY-keskuksen kuulutus Talvivaaran kaivoksen laajennusta koskevasta arviointiohjelmasta.

Osuikin samaksi illaksi TV1:een ohjelma kansainvälisen lääketeollisuuden (!) jätepäästöistä Intian jokiin: joet kuolleita mereen asti, ihmiset sairastuvat ja kuolevat.

Onko asioilla mitään yhteyttä? Sillä tavalla ei, että Suomen ja Intian olot ovat erilaiset. Intiassa paikallisyhteisö on suurteollisuutta vastaan avuttomampi.

Mutta sillä tavalla yhteyttä on, että teollisuuslaitokset eivät lähtökohtaisesti ole ympäristönsuojeluyhdistyksiä. Onneksi niidenkin valtaosa on jo ominut luontoarvot.

Tuotanto pyrkii hyödykkeitä valmistamalla ja niitä myymällä hankkimaan rahaa niin, että osakkaille irtoaisi mahdollisimman muhkeat osingot.

Tuotanto on tietenkin yksi yhteiskunnan perustekijöistä. Ilman sen tuomia työtilaisuuksia ja tuloja poljetaan paikallaan.

Mutta tuotannossa syntyy yleensä jätettä, jota on vaikea hyödyntää. Iänikuisen vanha ja typerä tapa oli, että veteen vaan, vieköön virtaus mennessään.

Kun ennen vanhaan ajoi vaikkapa Suolahdessa Pörrinsalmen yli, niin autossa olijat katselivat epäilevästi toisiaan. Mutta Äänekosken liemet ne siinä lemusivat.

Yhteiskunta yrittää Suomessa valvoa, että jätepäästöt ovat aisoissa. Savon Sellunkin kanssa neuvotellen ja kehitellen vesiasiat tulivat kohdalleen.

Mutta on sitä vaan yhä vaareja, jotka koettavat fuskata. Teettävät esimerkiksi liemilleen hatarat padot ja sitten: ohhoh, pääsipäs ihan vahingossa vähän lirahtamaan.

Huolimattomilla on tapana suhtautua valituksiin vaikenemalla, kiistämällä, vähättelemällä ja tinkamenossa suorastaan valehtelemalla. On näitä kuultu.

Vedenjakajalla sijaitsevan Talvivaaran johto on vähätellyt Ylä-Savon latvavesiin vuotaneita päästöjä. Mikä on totuus, se kuultaneen puolueettomalta tutkimukselta.

Talvivaaran johdolle pitäisi nyt yläsavolaisten – meidän alajuoksulaistenkin puolesta – saada sanotuksi jämäkästi, asiallisesti ja rauhallisesti kaksi asiaa.

Ensimmäinen on se, että mikään taloudellinen etu ei oikeuta kaivoksen ulkopuolisten alueiden saastuttamista. Luonto on kalleinta yhteistä omaisuuttamme.

Ja toinen on se, että kattavankin ympäristönsuojelun hinta on lopulta vähäinen kaivoksen omiin prosesseihin panostettujen jätti-investointien rinnalla.

Jos kaivoksen johto ei näitä uskalla sanoa edelleen osakkaille, se on yhtä tunnoton kuin Intian jokia rahan kiilto silmissä raiskaava lääketeollisuus.

Kirjoittaja on kuopiolainen Suomen

historian emeritusprofessori.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.