Päättäjät nostavat päätään

Mitään ei tehdä ennen kuin on pakko, ja kun pakko ei enää tunnu takapuolessa, asian voi jo unohtaa. Kunnallinen päätöksenteko on pahimmillaan varsin turhauttavaa seurattavaa.

Viime kuukausien aikana iisalmelaisissa elimissä on ollut tavallista enemmän mausteita, jotka ovat lisänneet mielenkiintoa. Päättäjät ovat ottaneet itseään niskasta kiinni ja saaneet otsat edes hieman koholle pöydästä.

Vastoin virkamiesten esityksiä on menty muun muassa päiväkotiasiassa, Äkkijyrkän koulun lakkauttamisessa ja Sote-asioita valvovan virkamiehen palkkakiistassa.

Kansanvallan edustajat ovat ainakin hetkittäin päässeet irti valitusvirrestään, jonka mukaan virkamiehet valmistelevat ja vievät alusta loppuun, kun valtuutettu vikisee kumileimasimen nihkeässä roolissaan. Välillä on jopa rehvakkaasti heitetty valmistelutyö romukoppaan, ja laitettu lopuksi voittolaulu soimaan.

Ulospäin tämä kaikki saattaa näyttää kansanvallan palautukselta, mutta asioilla on puolensa.

Uuden päiväkodin rakentaminen on iisalmelaisittain ikuisuushanke. Lapsia on ehtinyt kasvaa koulu- ja Olvi-ikään, ja vain vähän on tapahtunut. Edellisten kuntavaalien ennakkojutussa Savon Sanomatkin kirjoitti hoitopaikkapulasta ja sisäilmaongelmista, mutta tilanteen katsottiin vaativan vielä kypsyttelyä .

Kauden aikana tilanne kypsyi siihen, että yhden ryhmäperhepäiväkodin lapset ja henkilökunta alkoivat oireilla niin pahoin, että kyseinen hoitopaikka suljetaan terveyssyistä. Kypsäksi tirisi myös aluehallintovirasto (avi), joka määräsi kaupungin purkamaan lapset pois ylipaikoilta.

Päivähoitotarpeen heikon suunnittelun ja riittämättömien toimenpiteiden mätiä hedelmiä joutuivat nielemään lapset ja heidän vanhempansa. Osa ryhmistä meni uusjakoon, ja hoitajat vaihtoivat paikkaa muuttuneiden vaatimusten seurauksena. Uusiin naamoihin opeteltiin kesken vuoden juuri kun entisiin oltiin totuttu. Varhaiskasvatusta ajan hengessä.

Kaupungin tiedottamisesta jäi mielikuva, että kaiken hankaluuden takana oli avi. Valvovan viranomaisen niskaan syytä on kuitenkin turha vierittää. Tilanteeseen olisi pitänyt puuttua jo paljon aiemmin.

Ei ihme, että moni kaupunkilainen ei jaksa vieläkään uskoa uuden päiväkodin tulemiseen tai väliaikaiseksi kaavaillun parakki-Kopsulan toimivuuteen.

Mielestäni Kopsula tai virkamiesten esittämä Simonniemi eivät kumpikaan olleet erityisen hyviä vaihtoehtoja. Siitä huolimatta molemmissa käynnistyy päiväkotitoiminta, kun Kopsulan miehittää kaupunki ja Simonniemen yksityinen yrittäjä. Hyvää tietenkin on, että paikkamäärä nousee vihdoinkin.

Päättäjien pullistus puvun sallimissa mitoissa on ihan toivottavaa kehitystä. Kun toimella on tarkoitus, sinne toivottavasti riittää myös uusia nimiä. Johdonmukaisuutta ja hyvää valmistelua ei pidä kuitenkaan hylätä. Perse edellä puuhun kipuaminen rikkoo saumat pidemmän päälle.

On mielenkiintoista nähdä mitä seuraa viimeisimmästä vallannäytteestä, jossa Iisalmen kaupunginhallitus päätti laskea yhteysjohtajan palkkaa yli tuhannella eurolla. Sote-kuntayhtymän omistajaohjauksesta vastaava virkamies ei niele palkanalennusta, vaan asia etenee todennäköisesti oikeuden käsittelyyn.

Ryhdytäänkö nyt arvioimaan tarkemmin kaikkien johtavien virkamiesten työn vaativuutta ja siitä maksettavaa palkkaa? Pitäisikö kaupunginjohtajankin palkkaa laskea, kun kuntayhtymä vei hänen ulottuviltaan miljoonia euroja ja satoja alaisia?

Yksi asia missä kaupunki munasi, oli asian käsitteleminen salaisena. Palkka-asian pimittäminen eräiden salaisten kohtien takia oli liioittelua. Asia tuotiin julki vasta, kun alkoi näyttää siltä, että siitä tulee julkinen joka tapauksessa oikeusprosessin takia.

Pakon tunne takapuolessa, se perimmäinen voima.

Kirjoittaja on Ylä-Savon aluetoimittaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Yritysten koko verojalanjälki on iso

Hyvä vihollinen

Ovien aukaisijoidenkin oltava varuillaan

Eläkeläisköyhyyttä voisi torjua lääkekorvauksilla

Kotkan lento ja putoaminen

Kunnat merihädässä

Vanhuspalveluissa on suo siellä ja vetelä täällä

Röyhkeä Trump haastaa johtamansa demokratian

Ystävänpäivän jälkeen

Potemisen kulissi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.