Paha poliittinen valuvika

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki nosti kuluvalla viikolla kokoomuksen puolueensa päävastustajaksi kuntavaaleissa. Näin Arhinmäki teki vasemmistoliiton kuntavaalikampanjan avaustilaisuudessa, joten kyse oli harkitusta poliittisesta linjauksesta.

Mitä ihmettelemistä siinä on?

Ei mitään muuta kuin, että vasemmistoliitto on istunut jo kohta puolitoista vuotta samassa hallituksessa kuin kokoomus. Puolue siis tekee läheistä poliittista yhteistyötä poliittisen päävastustajansa kanssa.

Kyllä siinä ihmettelemistä on.

Ihmetellään lisää.

Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen johtaman hallituksen toiseksi suurin puolue on SDP. Siksi SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on pääministerin sijainen.

Syyskuun lopulla Urpilainen kävi kampanjamatkallaan Lahdessa ja antoi Etelä-Suomen Sanomille haastattelun. Siinä hän Arhinmäen tavoin nimesi kokoomuksen SDP:n päävastustajaksi kuntavaaleissa.

–Se muutos, mikä on pystytty valtakunnan politiikassa saamaan aikaan reilussa vuodessa, viedään kuntatasolle, Urpilainen uhosi.

SDP:llä ja vasemmistoliitolla on siis sama päävastustaja vaaleissa. SDP:n äänenkannattaja Demokraatti otsikoikin vasemmistoliiton kampanja-avausta ruotineen pääkirjoituksensa (11.10) osuvasti: Aivan kuin demaria äänestäisi.

Omintakeisessa poliittisessa järjestelmässämme on paha valuvika, joka erityisen selvästi paljastui viime eduskuntavaalien jälkeen: Kataisen hallituksen muodostamisessa painoi politiikkaa enemmän matematiikka.

Kokoomus nousi vaaleissa suurimmaksi puolueeksi. Se takasi kokoomukselle paalupaikan hallitusneuvotteluissa. Kataisesta tulisi pääministeri, jos kokoomus olisi hallituksessa.

Parin kuukauden väännön jälkeen käsiin jäi nykyinen hallituspohja, jota ei oikeasti halunnut yksikään puolue. Se näkyy hallitusohjelmassa, joka on löysä kokoelma mukana olevien puolueiden tavoitteita. Selkeää poliittista linjaa hallitusohjelmasta ei löydy.

Hallitus selvisi ensimmäisestä tulikokeestaan kohtalaisen hyvin. Sopu menojen leikkauksista ja verojen kiristyksistä tehtiin kevättalvella, koska vaihtoehtoja ei ollut.

Nyt meno on alkanut pahemman kerran tökkiä. Hallitus ei kykene tekemään päätöksiä poliittisesti hankalimmista asioista.

Suuri kuntauudistus on leviämässä ja sen myötä näyttää epäonnistuvan myös sosiaali- ja terveydenhuollon järkeistäminen.

Hallitusohjelman kirjaus vahvoista peruskunnista ei toteudu, koska kuntia ei uskalleta pakottaa yhteen. Vapaaehtoisia liitoksia todennäköisesti tulee, mutta niin vähän, että nykyinen kuntarakenne ei käytännössä muutu miksikään.

Kuntavaalien vuoksi kokoomus ja SDP ajautuvat entistä kauemmaksi toisistaan. Varsinkin SDP:lle kipuaminen kuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi näyttää olevan tärkeämpää kuin sujuva hallitusyhteistyö.

Jos hallituspuolueet ovat vaaleissa toistensa päävastustajia, on hallituksen yhteiset eväät käytännössä syöty. Vaalikautta on vielä jäljellä kaksi ja puoli vuotta. Se on liian pitkä aika käytettäväksi torailuun ja valmistautumiseen vuoden 2015 eduskuntavaaleihin.

Järkevintä olisi, että pääministeri Katainen joskus loppuvuodesta marssisi presidentti Sauli Niinistön pakeille ja pyytäisi tätä hajottamaan eduskunnan. Talvella järjestettävissä uusissa vaaleissa kysyttäisiin, mitä äänestäjät haluavat.

Yhtä järkevää olisi, että tällä kertaa puolueet liittoutuisivat ennen vaaleja ja esittelisivät äänestäjille vaihtoehtoisia hallitusohjelmia. Silloin ratkaisisi politiikka, ei matematiikka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Suuri Johtajasi ei ole sinun asiallasi vaan omallaan

Uusi tukialuejako synnytti riidan vanhoilta pohjilta

Lemmenjoen kohun käsittely jatkuu vain

Korvaako internet television?

Lapsia kuin nälkävuosina

Maaseudun eläkeläisiä vaivaa vaihtoehdottomuus

Oikeusvaltion horjuttamiseen ei saa antaa aihetta

Mitähän lukisin

Ilmastoahdistusta ei pidä väheksyä

Ei ole sama, missä maassa maitoa tuotetaan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.