Pahaa kyytä ken pelkäisi

Eräänä toukokuisena iltana lähetin äänettömän kiitoksen kaikille päättäjille, jotka ovat olleet rukkaamassa pieneläinpäivystystä Kuopiossa kuntoon. Kyyditsin silloin kesäkauden ensimmäisen kyyn rei'ittämän potilaan Kuopion kaupungin pieneläinpäivystyksestä vastaavaan Tuhatjalkaan.

Oli perjantai, kuten yleensä, kun koirat kokeilevat henkensä kestävyyttä. Kello oli sen verran, että muilta eläinlääkäriasemilta suositeltiin soittamaan suoraan päivystykseen.

Aiemmat kokemukseni Tuhatjalan päivystyksestä ovat olleet hyviä. Huolestunutta mieltä helpotti entisestään tieto, että koira oli mahdollista jättää yön yli klinikalle tehohoitoon. Koiran vointia valvoivat eläinlääkäri ja pieneläinhoitaja.

Muun muassa tämä mahdollisuus tekee Kuopion ja lähialueiden lemmikeistä omistajineen nyt jopa onnekkaita valtakunnan mittakaavassa. Pitkään täällä on oltukin jotain aivan muuta.

Mitä käärmeen puremaan tulee, autostani puuttunut kyypakkaus ei osoittautunut ongelmaksi. Eläinlääkärissä kerrottiin, että sen käyttö jakaa asiantuntijoita sekä ihmis- että eläinpuolella.

Tabletit sisältävät kortisonia, joka elimistössä hajoaa kuten kyyn myrkkykin: munuaisissa. Pahimmassa tapauksessa lääke yhdessä myrkyn kanssa voi aiheuttaa munuaisvaurion.

Tuhatjalan yrittäjän erikoiseläinlääkäri Liisa Jalkasen mukaan vanhemmat eläinlääkärit on opetettu käyttämään ensisijaisesti kortisonia. Nuorin eläinlääkärisukupolvi edustaa sen sijaan kipulääke-nesteytys-koulukuntaa.

Tuhatjalassa kortisonia pääsääntöisesti käytetään, mutta harkinnan mukaan. Jos turvotus on voimakasta tai se aiheuttaa tukehtumisvaaraa, käytölle on perusteet.

Jos oireet ovat lieviä ja yleisesti vaikuttaa, ettei eläin ole saanut paljon myrkkyä, voidaan edetä pelkästään nesteyttämällä ja kipulääkkeillä. Nesteytys-kipulääkehoito on eläinlääkäreitä kouluttavan Helsingin yliopiston uusimpien ohjeiden mukainen hoitotapa.

Kuopion pieneläinpäivystäjällä ei ole tarkkaa tilastoa kyyn puremista asiakkaista, mutta kesän saldoksi arvioidaan heinäkuun puoliväliin mennessä parisenkymmentä tapausta. Kaikki potilaat on otettu sisään tehohoitoon. Jokainen on ollut elossa myös klinikalta lähtiessään.

Ensiavun suhteen voidaan käyttää puolen tunnin raja-arvoa. Jos viive puremahetkestä avun saantiin on tätä pitempi, kannattaa kyytabletti antaa. Se on paikallaan myös, jos myrkkyhammas iskee lähelle hengityselimiä.

Pakkauksen kotikäyttöön liittyy kuitenkin ongelma. Tabletti lieventää oireita, muun muassa turvotusta. Jos oireet helpottavat tarpeeksi, voi tulla mieleen, että mihinkäs tässä enää lääkäriä tarvitaan. Kuitenkin käärmeen purema vaatii aina lääkärissä käynnin, osuivat hampaat kaksi- tai nelijalkaiseen kulkijaan.

Olen liikkunut paljon ja huoleti metsässä ikäni, enkä ole erikseen pohtinut käärmeasiaa mitä jos -kannalta. Omaan koiraan osunut purema muutti suhtautumista.

Vaikka tilanteen toistuminen on äärimmäisen epätodennäköistä, saattaa olla, etten tule lähteneeksi enää epäonniselle reitille. Itseasiassa olen toukokuun jälkeen huomaamatta siirtynyt ulkoilemaan "metsälenkkini" pääosin Puijolle.

Samalla olen pohtinut, miten valtavaa pelkoa kyyt ihmisissä herättävät. Ne purevat Suomessa noin sataa ihmistä vuodessa. Arviolta 20 vuoteen ei kukaan ole tiettävästi kuollut kyyn puremaan. Myös koirani selvisi siitä muutamassa viikossa.

Ehkä käärmeisiin olisi syytä suhtautua kuin kolareihin. Joskus voi osua, mutta se ei saa estää liikkumasta.

lKirjoittaja on Savon Sanomien verkkotoimittaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Oikeistopopulistit jäivät hajalleenEU-parlamentissa

Pakkokielet

Perheiden asemaa kannattaa vahvistaa

Uotisen kauden huipennus käynnistää kulttuurikesän

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.