Paholainen rippileirillä

Vuosia sitten seurasin rippileirillä erästä poikaporukkaa. He olivat olleet kauan kavereita ja tulleet yhdessä riparillekin.

Porukassa toteutui tyypillinen kiusaamisen kaava. Yksi pojista kiusasi aina samaa poikaa ja muut myötäilivät.

Kiusaaminen annosteltiin pirullisen ovelasti juuri kipurajan alapuolelle. Kiusaaja töni, löi, nälvi ja otti toisen tavaroita. Mutta hän sai sen näyttämään pojille tyypilliseltä rymyämiseltä ja anteeksiannettavalta tyhmyydeltä.

Kyse ei silti ollut kummastakaan. Toiminta oli tarkkaan harkittua. Ehkä takana oli vuosien kokemus siitä, mihin aikuiset puuttuvat ja mihin eivät. Ammattikiusaaja tiesi, minkälaisen toilailun voi selitellä joksikin muuksi ja mistä jää oikeasti kiinni.

Kiusattu poika oli kaveripiirinsä sylkykuppi. Se jota sai lyödä ja kampittaa ilman seurauksia.

Mutta hän nieli itkunsa ja peitti tuskansa. Hän teeskenteli nauravansa itsekin hauskalle vitsille. Hän ei näyttänyt, miten kipeää mukaveljellinen nyrkinisku käsivarteen oikeasti teki. Kun hänen tavaroitaan heiteltiin lattialle, se ei muka haitannut häntä yhtään: en minä kirjoistani välitä itsekään.

Miksi kiusattu ei jättänyt noin ilkeää kaveripiiriä?

Koska yksin jääminen olisi kaikkein pahinta. Nyt hän sentään kuului porukkaan.

Välillä kiusattuun suhtauduttiin tavallisesti, toisinaan jopa erityisen ystävällisesti, joskin pirunhäntä kainalossa. Häntä tönittiin ja sitten pyydettiin anteeksi ja annettiin ehkä karkkia tai jotain muuta vastaavaa lepytystä.

Näin kiusattu jäi epätietoisuuden tilaan. Hän ei tiennyt, kiusataanko häntä vai ei. Ovatko nuo kavereitani vai eivät? Haenko apua vai en?

Kiusaajat pitivät uhrinsa taitavasti vankinaan.

Seurattuani aikani tilannetta otin pääkiusaajan puhutteluun. Poika otti sen vastaan yllättävän hyvin. Hän tajusi heti, mistä oli kyse, ja lupasi toimia jatkossa toisin.

Minä taas arvasin, mistä moinen myönteisyys johtuu. Kiusaajapoika oli käynyt saman keskustelun aikaisemminkin eri aikuisten kanssa. Hän tiesi, mitä on tulossa ja mitä kannattaa sanoa, jotta tilanteesta pääsee helpoiten irti. Myönnetään synnit ja luvataan parannusta.

Hän tekikin parannusta, ainakin silloin kun ei ollut valvovan silmämme alla. Mutta aivan varmasti entinen meno jatkui leirin jälkeen.

Vierailupäivänä otin asian tahdikkaasti esiin myös vanhempien kanssa. Mutta varovasti, pappi ei saa suututtaa seurakuntalaisia.

He olivatkin tolkun ihmisiä. Eikä asia ollut uutta heillekään. Voi ei, täälläkin tämä sama juttu, kuulin heidän ajattelevan mielessään.

En juuri osaa rukoilla ihmisten puolesta, mutta tuota perhettä muistin Jumalani edessä vielä riparin jälkeenkin. Kun en muuta voinut.

Kirjoittaja on kuopiolainen teologian tohtori.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Millaista on kunniallinen maskuliinisuus?

Miksi on hyvä kysymys

Kysymys kesä- ja talviajasta jakaa kansaa

Lapset ja vanhukset pitäisi säästää poliittisilta lakoilta

Runoilijan synttärit

Joko sinäkin kaketat?

Aallon paluu vaikeutuu pitkittyessään

Annetuilla väylärahoilla ei lunasteta kauniita puheita

Valevarusmies palveluksessa

Ilmastotoimissa on vaara ajautua umpikujaan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.