Pakkanen jatkuu lämmenneessä ilmastossa

Kalenterin mukaan kuluneella viikolla elettiin kevättalvea, mutta kovasti sydäntalvelta tuntui ulkona. Ilmatieteen laitoksen mukaan helmikuun lopussa lämpötilat olivat Etelä- ja Keski-Suomessa noin kymmenen astetta keskiarvon alapuolella.

Kylmyys on pukeutumiskysymys ja pitkittynyt talvi monelle myös iloinen asia. Varjopuolet näkyvät muun muassa lämmityskuluissa – ja hengitysilmassa katupölyn ja savupäästöjen myötä. Kuopion ikuinen murheenkryyni toistui jälleen kuluneella viikolla, kun ilmanlaatu käväisi jo erittäin huonossa.

Pakkasissa ei Suomen helmikuussa ole mitään ihmeellistä, eikä toki niiden jatkumisessa maaliskuun puolellekaan. Yksinkertaistetusti hetken sää riippuu siitä, mistä tuulee, ja viime viikot on hönkinyt mannerilmaa Siperiasta.

Suomen ylle jämähtänyt jäätävä korkeapaine on yhteydessä pohjoisen pallonpuoliskon suursäähän ja maailman ilmastojärjestelmään. Keski- ja Etelä-Euroopassa on koettu harvinaisia pakkasia ja lumisateita, jotka sotkevat niihin tottumattomien elämänmenon.

Samaan aikaan arktisella alueella on ollut peräti 20 astetta normaalia lämpimämpää. Grönlannin pohjoiskärjessä on mitattu poikkeuksellisen usein ja korkeita plusasteita. Myös Pohjois-Lapissa kelit ovat olleet leppoisammat kuin etelämpänä Suomessa.

Taustalla on Pohjoisnapaa kiertävän polaaripyörteen häiriö, joka on työntänyt kylmän ilmamassan normaalilta alueeltaan Siperiaan ja sieltä edelleen Länsi-Eurooppaan. Vastaavia heilahteluja on aina ollut, mutta niiden voimistuminen sopii yhteen ilmastonmuutoksen kanssa. Ilmaston lämpeneminen lisää säiden epävakautta ja ääri-ilmiöitä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.