Pakotteiden on pidettävä

Suomi on lopultakin pitkän ja perinpohjaisen harkinnan jälkeen ratkaissut Helsingissä järjestettävään Etyj-juhlakokoukseen liittyvän kiusallisen ongelman: EU:n pakotelistalla olevat venäläispoliitikot eivät pääse maahan, eivätkä siis voi osallistua kokoukseen.

Merkittävin pakotelistalla olevista venäläispoliitikoista on duuman eli Venäjän parlamentin alahuoneen puhemies Sergei Naryškin. Venäjän valtuuskunnassa on kaikkiaan 15 jäsentä, joista kuusi on pakotelistalla. Nyt Venäjä ei lähetä valtuuskuntaa Helsinkiin lainkaan.

Suomi ei lopulta joutunut tekemään ratkaisuaan yksin. Ulkoministeriö on konsultoinut muita EU-maita ja myös Etyjin asiantuntijoita. Ulkoministeriön mukaan johtopäätös on, että mahdolliset poikkeusjärjestelyt eivät koske Etyjin parlamentaarista kokousta.

EU on asettanut suuren joukon venäläisiä pakotelistalle Venäjän Ukrainan-politiikan vuoksi. Listalla on muun muassa liikemiehiä ja poliitikkoja.

Eduskunnan edellinen puhemies Eero Heinäluoma (sd.) arvosteli keskiviikkona Suomen ratkaisua. Se ei Heinäluoman mielestä ole Suomen vuoropuhelua edistävän ulkopoliittisen linjan mukainen.

Sellaista olisi pitänyt miettiä, kun pakotteista aikanaan päätettiin. Pakotteista ei päätetty sen vuoksi, että niillä estettäisiin venäläispoliitikkojen turistimatkat EU-maihin.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Vienti rahoittaa hyvinvointia

Kun evoluutio meni pieleen

Tiedeuutisissa liioittelu on pahinta myrkkyä

EU-parlamenttiin tarvitaan tänään taistelevia norsuja

Yritysten koko verojalanjälki on iso

Hyvä vihollinen

Ovien aukaisijoidenkin oltava varuillaan

Eläkeläisköyhyyttä voisi torjua lääkekorvauksilla

Kotkan lento ja putoaminen

Kunnat merihädässä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.