Palkka ei houkuttele

Julkisuudessa moititaan silloin tällöin kuntajohtajien palkankorotuksia. Viime vuoden joulukuussa keskustelu ryöppysi Kuopiossa, kun kaupunginjohtaja Petteri Parosen kuukausipalkkaa nostettiin runsaalla 3 000 eurolla. Paronen tienaa nyt 13 400 euroa kuukaudessa, monien mielestä liian paljon.

Kuntien etujärjestön, Suomen Kuntaliiton mielestä kuntajohtajien palkasta osa pitäisi maksaa tulospalkkana (Helsingin Sanomat 13.5.). Työmarkkinajohtaja Markku Jalosen mukaan myös tehtävän vaativuuden pitäisi näkyä palkassa.

Kuntaliiton teettämän selvityksen mukaan yli 45 000 asukkaan kuntia vastaavien yksityisten yritysten toimitusjohtajat ansaitsevat keskimäärin noin 60 000 euroa kuukaudessa, kun mukaan peruspalkan päälle lasketaan erilaiset bonukset ja osakeohjelmat.

Tämä selittää, miksi suuriinkin kaupunkeihin on nykyään hankala saada vaatimukset täyttäviä johtajia. Palkka ei kestä vertailua yksityisen sektorin kanssa. Sen lisäksi kuntajohtajien tekemisiä arvioidaan julkisuudessa jatkuvasti, koska toiminta on avointa.

On epärealistista odottaa, että yksityisen ja julkisen sektorin johtajien ansioerot voitaisiin poistaa. Olisi kuitenkin hyvä, jos tulospalkkausta käytettäisiin kuntapuolella paljon nykyistä enemmän myös ylimmässä johdossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Itä-Suomen edunvalvonta vaatii jatkuvaa valppautta

Ilkka-Pohjalainen on rohkea veto maakuntalehdiltä

Miksi tätä tehdään?

Oikein väärin toimittu

Talvivaaran sotkussa ei ole saivartelemista

Postin on katsottava koko alaa, ei vain itseään

Mieleni versio on vanhentunut

Pientä rajaa

Koulujen haasteita ei ratkota pelkästään resursseilla

Varjobudjeteissa näkyy opposition oikeistolaisuus

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.