Parasta kylmänä

Niin surulliselta ja ikävältä kuin se tuntuukin, on paras onnentoivotus Suomen nuorisolle tänään koulujen päättäjäispäivänä, että illalla ja yöllä olisi kylmää ja sateista. Se on ainoa keino, joka pitää kansakunnan toivojen juhlinnan säällisyyden rajoissa.

Maan tapaa on vaikeaa ja todennäköisesti jopa mahdotonta muuttaa. Suurin osa nuorista osaa nauttia edelleen pitkän kouluvuoden päättymisestä puhtaasti hengessään ikätovereittensa kanssa. Turhan suuri on kuitenkin jo se joukko, joka haluaa ottaa ilon irti vanhemmilta tai maailmalta saatujen esikuvien mukaan vahvistavien aineitten avulla.

Suomen voitokkaan jääkiekkojoukkueen kostea paluu synnytti poikkeuksellisen laajan julkisen keskustelun suomalaisten juhlatavoista. Varsin yleisesti todettiin, että Helsingin Kauppatorilla ylitettiin nyt kaikki sopivaisuuden rajat ja että vastaavanlainen ei saisi enää toistua, jos kultaa vielä riittää kiekkoleijonille.

Joku ehkä toivoo hurskaasti omassa mielessään, että kiekkopoikien kotiinpaluussa riitti Suomelle ja etenkin sen urheilevalle nuorisolle juhlimista yhdeksi vuodeksi. Turha toivo! Päinvastoin kiekkojuhlat todennäköisesti vain antoivat osalle nuoria lisäintoa ottaa ilo irti tavalla, johon koululaitos ei ole heitä missään nimessä valmentanut.

Jos ihmiset päättävät juhlia henkensä ja maineensa uhalla, niin he juhlivat. Tämän on nähty kautta aikain. Nuorten varoittelu koulujen päätöspäivänä on samanlaista tuuleen huutamista kuin julkiset yritykset estää humalaisia menemään vesille juhannuksena.

Parasta siis odottaa apua ylhäältä. Joskus sataa, joskus ei. Ilmatieteen laitos lupailee lupaavasti epävakaista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Kaunis tragedia

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Itsenäisyys-hankkeen karu jälkinäytös

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.