Parsi vai pihatto?

Suomalainen maidontuotanto on joutunut viime aikoina kokemaan kovia sekä EU:n ja Venäjän välisen kauppasodan että kotimaassa käytävän maitosodan seurauksena. Ensi vuonna sitä odottaa entisestään kiristyvä kilpailu EU:n luopuessa maitokiintiöistä. Markkinoiden muutokset iskevät tuotannon kannattavuuteen ja lisäävät epävarmuutta investointeja harkitsevilla tiloilla.

Oman uhkansa tuotannolle muodostaa myös uudistuksen alla olevan eläinsuojelulain sisältö. Lain valmistelussa keskusteluun on nostettu nautojen hyvinvointi perinteisissä parsinavetoissa ja vastaavasti uudempaa teknologiaa edustavissa pihattonavetoissa. Nautojen liikkumisvapauden turvaamiseksi on esitetty parsinavetoiden kieltämistä.

Parsinavetassa lehmät viettävät talvet kytkettyinä ja laiduntavat kesällä, pihatossa lehmät ovat vapaina mutta eivät välttämättä pääse ulkoilemaan kesälläkään.

Naudat pääsevät toteuttamaan lajinmukaista käyttäytymistään paremmin pihatossa kuin parsinavetassa. Emme voi kuitenkaan vetää kategorista johtopäätöstä, että parsinavetoissa nautojen hyvinvointi olisi huonompi kuin pihatoissa.

Eniten eläinten hyvinvointiin vaikuttaa ihminen, joka eläimiä hoitaa. Hoitajan hyvinvointi heijastuu nopeasti eläinten hyvinvointiin.

2000-luvulla joka vuosi 5-8 prosenttia lypsykarjatiloista on päättänyt luopua tuotannosta. Luopuvilla tiloilla on tyypillisesti pienehköt parsinavetat. Korvaavia eläinpaikkoja rakennetaan pääsääntöisesti pihattoihin.

Yksi uusi lehmäpaikka maksaa 10 000-15 000 euroa. Maidontuottajat ovat investoineet yksinomaan tuotantorakennuksiin vuosittain noin 120 miljoonaa euroa.

Uusia pihattoja on viime vuosina valmistunut 60-86 vuodessa, uusia parsinavettoja 3-6. Vaikka kehitys on ollut nopeaa, 70 prosenttia navetoista on edelleen parsinavettoja. Lehmistä pihattonavetoissa on nyt puolet.

Kyselyt osoittavat kuluttajien suhtautuvan kielteisesti lehmien pitämiseen parressa. Eri asia on, ilmenisivätkö nämä mielipiteet maksuhalukkuutena, jos eläimien suurempi liikkumisvapaus näkyisi maitopurkin hinnassa.

Maidon tuotantokustannus on Suomessa jo nyt Euroopan korkeimpia. Kun maitokiintiöt ensi keväänä poistuvat, maitotuotteiden tuontipaineet matalampien tuotantokustannusten maista kasvavat.

Jos suomalaisen maidon tuotantokustannusta ja vastaavasti hintaa samanaikaisesti kasvatetaan eläinten hyvinvoinnin nimissä, onko kuluttajan valinta silloin suomalaisen pihattolehmän maito, vai painaako oma hyvinvointi vaa’assa enemmän, niin että ostoskoriin päätyykin edullisempi tuote?

Parsinavetoiden mahdollisen kiellon aiheuttama ylimääräinen kustannus riippuu siitä, missä vaiheessa kielto astuisi voimaan. Jos käyttökelpoiset rakennukset joudutaan uusimaan ennenaikaisesti, tilojen pääomakustannukset kasvaisivat kohtuuttoman suuriksi.

Jos investointi ylipäänsä voitaisiin toteuttaa, se kasvattaisi maidon tuotantokustannusta entisestään. Kustannusnousun ulosmittaaminen maidon tuottajahinnassa ei ole globaaleilla markkinoilla realistinen tavoite. Siten tuotantokustannusten nousu romuttaisi kannattavuuden ja ennen pitkää myös tuotannon.

Pitkä siirtymäaika mahdollisen kiellon voimaantulossa vähentäisi ylimääräisiä kustannuksia, mutta voisi silti vähentää myös tuotantoa viemällä motivaation tuotannon jatkamiseen ei-hyväksyttäviksi leimatuissa parsinavetoissa.

Kansainvälisen kilpailun kiristyessä investointien kannattavuusongelma tulee vastaan ilman parsinavettojen kieltoakin. Lainsäätäjän on syytä muistaa, ettei yhtään parsinavettapaikkaa korvata pihattopaikalla, jos tuotannon kannattavuus ei houkuttele investoimaan.

Heikko kannattavuus johtaa lehmämäärän ja sen myötä maitomäärän pienentymiseen. Eläinmäärän laskua voidaan vielä hieman kompensoida tuotostason nostolla, mutta siinäkin tulevat eläinten hyvinvoinnin rajat vastaan.

Maidontuotannon omavaraisuusaste on nykyisin noin 100 prosenttia. Koko tuotantoa ei kuluteta kotimaassa, vaan maitotuotteita sekä viedään että tuodaan.

Viime vuosina viennin arvo on ollut 150 miljoonaa euroa tuonnin arvoa suurempi. Maidontuotannolla on myös merkittävät kerrannaisvaikutukset. Kotimaisen maidontuotannon säilyminen koskettaa siten koko maatalous- ja elintarvikesektoria.

Rakennekehityksen myötä parsinavetat poistuvat tuotantokäytöstä ennen pitkää ilman kieltojakin. Uudisrakentaminen saadaan ohjattua pihattoihin investointituen avulla.

Tuettuja parsinavettojen peruskorjauksia ja laajennuksia tarvitaan vielä jatkossakin, erityisesti sukupolvenvaihdosten yhteydessä. Pienelle tilalle parsinavetan laajennus voi tarjota tarpeellisen väliaskeleen, joka myöhemmin mahdollistaa pihattokokoluokkaan siirtymisen.

Pohjois-Savon maaseutuohjelmassa on esitetty kunnianhimoinen tavoite nostaa maakunnan maidon vuosituotanto nykyisestä 310 miljoonasta litrasta 340 miljoonaan litraan. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää aktiivisia yrittäjiä ja kannattavia kehittämisinvestointeja.

Rajoitukset eivät tue maidontuotannon positiivista kehitystä sen paremmin Savossa kuin muuallakaan Suomessa. Oleellinen kysymys on se, onko meillä jatkossa taloudellisia edellytyksiä rakentaa maidontuotannosta poistuvien eläinpaikkojen tilalle korvaavia paikkoja ja siten säilyttää kotimainen tuotanto nykytasolla.

Eläinten hyvinvoinnin kannaltakin tuotanto kannattaa pitää kotimaassa, sillä tuotannon mukana ulkomaille siirtyisivät myös mahdollisuudet vaikuttaa tuotanto-olosuhteisiin.

Kirjoittajat työskentelevät tutkijoina Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Viisigee shakkinappulana

Työstä palautumiseen tarvitaan myös lepopäiviä

Viisuboikotti on lähellä antisemitismiä

Keskusta käynnisti hallituksen synnytystuskat

Kreikka on hyvä maa

Kirkkopäivillä pohditaan sananvapautta

Keskustan kääntymys

Puheisiin Itäradasta on syytä tarttua hanakasti

Nolla ei ole merkitsevä numero

Sitran ilmastopuheista puuttuu pohdinta ja realismi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.