Perinnemaisema

Moni meistä haluaa elämäänsä jotakin pysyvää. Yhtä moni toteaa omaa elämäänsä tarkastellessaan, että vain muutos on pysyvää. Ajan kuluminen ja eletty elämä jättää jokaiseen selvät merkkinsä. Ehkä juuri siksi tarraudumme asioihin, joiden uskomme tai toivomme muuttuvan hitaammin tai ei ollenkaan.

Vaimoni harmittelee vieläkin virsikirjauudistusta, joka muutti tutut sanat oudoiksi. Kieli elää ja uudistuu jatkuvasti, kirjakieli on vain väline hallita muutosta. Tuskin kukaan haluaa, että kirkkokielenä olisi muuttumaton kirkkolatina tai kirkkoslaavi, vaikka ne pysyväisyyttä edustaisivatkin.

Myös Puijo-keskustelussa luonto- ja perinnearvot sekä uudistuminen kohtaavat ja jopa törmäävät.

Virkistysalueen hoidon ja ihmisten viihtyvyyden kannalta on tärkeää, että Puijon metsät ja lehdot ovat hyvin hoidettuja ja kauniita, jotta liikkuminen ja virkistäytyminen olisivat mahdollisia. Jotkut taas tahtovat antaa luonnolle vapauden muuttaa maisemaa kohti koskematonta, metsäksi ilman ihmisen käden jälkeä ja vaikutusta. Maisema siis muuttuu, joko meidän vaikutuksesta tai ilman meitä.

Perinnemaisema on erikoinen välimuoto muutoksesta ja pysyvyydestä. Jokin arvokkaaksi tiettynä aikana koettu alue halutaan pysäyttää muutokselta. Perinnemaisema on ikään kuin museoesine, joka alkuperäisen funktionsa menettäneenä jatkaa elämäänsä uudessa tehtävässä museoesineenä. Museoesine ei siis ole tarpeeton esine vaan nimenomaan museokäyttöön soveltuva esine.

Museoesine on alkuperäiseen käyttöönsä nähden tietynlainen ”feikkiesine”. Museoesinettä ei enää käytetä siihen, mihin se oli alun perin tarkoitettu. Varsinaisella museoesineellä ei voi enää edes leikkiä alkuperäistä tehtävää–ehkä vain kuvailla sitä.

Perinnemaisemakin ajatellaan usein sellaiseksi ”feikkimaisemaksi”, ettei sillä voi oikein edes leikkiä. Vai voisiko sittenkin?

Saisiko Puijon Konttilan ympäristöstä leikkiympäristön, jossa kävijä voisi roolileikin tapaan osallistua ”aitoon” torpparielämään? Yksi torppa pihapiireineen ei ehkä riitä, vaan tarvittaisiin oikea kylä. Tuotaisiinko Karttulan Riuttala Puijolle? Leikkiympäristöstä tehtäisiin sitten elämyspuisto eläimineen ja vetäjineen. Idea tuotteistettaisiin. Kävijöitä pitäisi houkutella kymmeniä tuhansia, jotta puisto pyörisi taloudellisesti järkevästi ja pääsymaksu pysyisi kohtuullisena.

Miksikäs ei? Perinnemaisema eläisi sitten tätä päivää. Olisiko se aidompi kuin pysäytetty perinnemaisema, jota yritettäisiin varjella muutokselta? Golf sopisi varmasti hienosti perinnekylän kylkeen, tukisi tarjonnan monipuolisuudella eri käyttäjäryhmiä. Kokonaisuudesta tulisi varmasti mukava. Idealle tarvitaan nyt vain rahoittajia ja yrittäjä. Ehkä tarvittavat luvatkin järjestyvät. Jään mielenkiinnolla odottelemaan.

Kirjoittaja on Kuopion kaupungin palvelualuejohtaja.