Pieksämäki murroksessa

Aika harva savolainen kunta on lähimenneisyydessä kokenut sellaista murrosta kuin Pieksämäki. Ensin kaatui kaupungin ja Pieksämäen maalaiskunnan kuntaliitos. Sitten Pieksämäen maalaiskunta löysi niin hyvän vireen Jäppilän ja Virtasalmen kanssa, että kolmikko sulautui Pieksänmaaksi kaupungin ympärille.

Eikä paljon ehtinyt aikaa vierähtää, kun Suomen viimeinenkin reikäleipäkunta umpeutui. Pieksänmaasta ja Pieksämäestä syntynyt uusi kaupunki on nyt vasta reilun vuoden ikäinen.

Kuntarakenteet muuttuivat rivakasti, mutta niin muuttui henkinen ilmastokin. Yhteiseksi tavoitteeksi niitattiin tuhansien uusien työpaikkojen saaminen, koska vain se pelastaisi Pieksämäen.

Tavoite ei jäänyt vain koreaksi lauseeksi paperilla, vaan työpaikkojen saamiseksi ryhdyttiin oikeasti puurtamaan. Tulokset näkyvät siinäkin, että yksin tänä vuonna syntyy satoja teollisia työpaikkoja.

Esimerkiksi metallipuolella menee niin lujaa, että väkeä haalitaan värväysmatkoilla Pietarista asti. Yksi matka on jo tehty ja toinen tulossa.

Toivo Sukarin Pieksämäelle lupaama ostoskaupunki Ideapark on tietysti aivan oma lukunsa. Tuhat uutta työpaikkaa, joidenkin ennusteiden mukaan vielä selvästi enemmän, on veret seisauttava tulevaisuuden näky reilun 20 000 asukkaan kaupungissa.

Jos ja kun pikkukaupunkiin tulee toista tuhatta työpaikkaa, voi vain kuvitella seurannaisvaikutuksia. Väkiluku kääntyy eittämättä kasvuun, sillä jo nyt väestökato näyttää pysähtyneen.

Vuoden alkukuukausina Pieksämäki oli Etelä-Savon seutukunnista ainoa, joka pystyi hieman lisäämään asukaslukuaan. Toki noin lyhyen aikavälin tilastoon kannattaa suhtautua varoen.

Väkiluvun kasvu puolestaan kasvattaa rankasti ostovoimaa Pieksämäellä. Se heijastuu taas työpaikkoina Ideaparkin ulkopuolellakin.

Mutta riittävätkö Pieksämäen rahkeet? Pystytäänkö uusille asukkaille järjestämään kunnon palvelut?

Pieksämäen kaupunginjohtaja Tapio Turunen on varma, että haasteeseen pystytään vastaamaan. Esimerkiksi kouluissa oppilaat ovat huvenneet viime vuosina, ja suuntaus näyttäisi jatkuvan. Niinpä jopa satoja uusia oppilaita mahtuu nykyisiin kouluihin ilman lisäinvestointeja.

Sama valmius ulottuu Tapio Turusen mukaan päivähoitoon ja terveydenhuoltoon. Nekin on mitoitettu aikaan, jolloin Pieksämäen seudulla asui tuhansia ihmisiä nykyistä enemmän.

Kaupunkinsa tonttireserviä Turunen kehaisee hyväksi. Tontteja on valmiina teollisuudelle, kaupallisille palveluille, kerrostaloille ja pientaloille. Asuinalueita valmistaudutaan kaavoittamaan lisää.

Mutta jos Pieksämäelle tulee kerralla ryntäys uusien työpaikkojen myötä, aikataulu saattaa ahdistaa. Lempäälässäkään asuntoja ei ehditä tehdä niin nopeasti kuin tarvitaan.

Toivo Sukaria on kiitelty todelliseksi aluepolitiikan tekijäksi. Jos ja kun Ideapark tuo työpaikkakeskittymän Pieksämäen keskustan kupeeseen, se on tästä näkyvä todistus.

Aluepolitiikkaan yhdistetään usein valtion laitosten hajasijoitus. Mutta Pieksämäki tavoittelisi hattaroita, jos se uskoisi voivansa paikata aikaisempaa työpaikkakatoaan valtion hyväntahtoisuudella.

Onneksi Pieksämäellä pystytään realismiin ja suunnataan voimavarat sinne, josta vastakaikua voi tulla. Ja tulee.

Pieksämäen suoraviivainen, sitkeä ja sukailematon elinkeinopolitiikka on herättänyt hämmästystä ja ihailuakin monissa muissa kaupungeissa. Kehuja on kaikunut vaikkapa lähimmästä naapurikaupungista Varkaudesta.

Tiettävästi monessa paikassa mietitään nyt, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Ainakin Mikkelissä Ideaparkin yllättävä tulo Pieksämäelle on aiheuttanut melkoista tuuletusta.

Kirjoittaja on Savon Sanomien Keski-Savon aluetoimittaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.