Pieni kipinä sytytti

Kun tyytymättömyys vallanpitäjiä kohtaan on kasvanut tarpeeksi kauan, pienikin kipinä riittää sytyttämään suuren roihun. Arabikevääksi kutsutut kansannousut lähtivät aikanaan liikkeelle torikauppiaan polttoitsemurhasta. Turkissa ihmiset lähtivät kadulle vastustamaan puiston muuttamista ostoskeskukseksi ja moskeijaksi.

Arabikevään kiivaimmista kansannousuista Turkin mielenosoitukset eroavat siinä, että maalina olevalla pääministeri Recep Tayyip Erdoganilla on turkkilaisten enemmistön vaaleissa kolme kertaa ilmaisema vahva tuki. Ehkä kuitenkin juuri siksi tilanne on kärjistynyt: pääministeri ei aio taipua mielenosoittajien edessä.

Tilannetta mutkistaa myös se, että mielenosoittajien joukko on kovin kirjava. Sen ytimen muodostaa kuitenkin maallistunut keskiluokka, joka pelkää Turkin vähittäistä hivuttamista islamilaiseksi valtioksi. Turkissa uskonnon ja maallisen vallan erottamisella on pitkät perinteet, joita halutaan varjella.

Pääministeri Erdoganin jyrkkä asenne ja kovat otteet eivät sovi Euroopan unionin jäsenyyttä havittelevalle valtiolle. Demokratioissa erimielisyydet ratkotaan vaaleissa, mutta demokratiaan kuuluu myös toisella tavalla ajattelevien kunnioittaminen. Sitä Turkin pääministeri ei ole vielä oppinut ymmärtämään. Ehkä mielenosoitukset ennen pitkää pakottavat hänet siihen.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Oikeistopopulistit jäivät hajalleenEU-parlamentissa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.