Piinaavaa odotusta

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) puolusti eduskunnan välikysymyskeskustelussa voimakkaasti Stora Ensoa opposition syytöksiltä, että metsäjätti olisi päättänyt lakkauttaa Kemijärven ja Summan tehtaat vain maksimoidakseen voitot. Pääministeri piti tyrmistyttävänä väitettä, että yhtiö olisi niin voitollinen, että se tahallaan irtisanoo ihmisiä.

Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen puhui puolestaan yhtiönsä viime vuoden tuloksen julkistuksen yhteydessä. torstaina. Karvisen yksi ydinsanoma oli, että Venäjä taipuu kompromissiin pitkään velloneessa puutullikiistassa. Tariffeista voidaan päästä kompromissiin, joka turvaisi suomalaisten paperi- ja sellutehtaiden puuhuollon. (HS 14.2.)

Vaikka Karvinen on joutunut supistus- ja lakkautuspäätösten vuoksi valtavaan tulitukseen, hän ei ujostele tulla julkisuuteen. Hän on esimerkiksi vieraillut tehtailla ja ammattijärjestöjen kokouksissa. Toiminta on ollut suoraselkäistä. Hän uskoo, että Euroopan unionin ja Venäjän välillä saadaan ratkaisu, jonka kanssa kaikki voivat elää.

Karvinen ei kuitenkaan rakenna tulevaisuutta toiveiden varaan, ja siksi suomalaiset metsäjätit varautuvat itätuonnin katkeamiseen. Jos näin käy, niin esimerkiksi Stora Enso saattaa vähentää tuotantoaan lisää Suomessa jo tänä vuonna. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa odotetaan tulevia ratkaisuja totisina.

Puutullien mahdollinen tulo täysimääräisinä merkitsee vääjäämättömästi monen tason supistuksia ja järjestelyjä metsäteollisuudessa. Minkään puolueen ei ole silloin syytä osoitella yksittäistä metsäyhtiötä supistamispäätöksistä. Liiketalouden lait ovat lahjomattomat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Zelenskyn voitto avaa uusia näköaloja

On aika puhua kasvien geenieditoinnista

Euroopan unioni ei ole jäsenvaltioilleen tavaratalo

Olemme tähtipölyä, lensimme Kuuhun

Mätäkuun juttuja

Puheenjohtajan valinta ei yksin pelasta keskustaa

Rajat ovat ylittyneet

Vanha auto on tarkan talouden perusta

Perämeren lohia tappava outo tauti huolestuttaa

Turvakudelmaa on joskus vaikea hahmottaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.