Pirultako ihmisen keskikohta?

Syksyn ylelliseen satoon kuuluva Kuopion Kirjakantti-tapahtuma on jälleen ohi, mutta sen herättämät ajatukset eivät. Ne vaivaavat juuri niin kuin hengenelämän pitääkin, pulpahtavat pintaan yllättävissä yhteyksissä ja tuulettavat taajaan vaivaista päätä.

Yksi Kirjakantin kirjailijavieraista oli Jaakko Heinimäki - pappi, puhuja, viiniasiantuntija, kolumnisti, kouluttaja, tv-persoona ja vaikka mitä muuta. Puijon seurakunnan kesäteologi vuosimallia 1986.

Heinimäki on tullut tunnetuksi paitsi laaja-alaisuudestaan ja ahkeruudestaan, myös kyvystään kyseenalaistaa ja argumentoida. Hän pöllyttää säästelemättä järkähtämättömän protestanttisen kirkkouskon luutuneita käytäntöjä, mutta näyttäytyy silti aina yhtä periluterilaisena.

Syvä luterilaisuus ei Heinimäen kohdalla tarkoita sitä, mihin yleisessä kielenkäytössä viitataan puhuttaessa "synkästä ja harmaasta" pohjoiseurooppalaisesta uskonnollisuudesta. Viime aikoinahan on tullut trendiksi liittää luterilaisuuteen kaikki, mikä kuulostaa tylsältä: byrokratia, ilottomuus, epätasa-arvo ja työn yliarvostus. Kaikki, mikä menee pieleen, selittyy ennemmin tai myöhemmin luterilaisen kulttuurimme syyksi.

Heinimäki on profiloitunut julkisesti toisenlaisena luterilaisena, ihmisenä joka iloitsee elämästä ja sen kaikista lahjoista. Kiittää tuntematta syyllisyyttä. Paitsi ruuasta, myös juomasta. Paitsi ajattelusta, myös avantouinnista ja hellyydestä.

Hänen tunnuslauseensa voisi kuulua näin: "Jumala on olemassa, lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Koko kristillisen kirkon tunnuslause voisi kuulua samoin, vaikka kyseessä onkin kevyesti muokattu sitaatti vapaa-ajattelijoiden "Jumalaa tuskin on olemassa" -mainoskampanjasta.

Suorasanaisena populaaripappina Heinimäki liittyy postmodernin evankelisluterilaisen kansankirkkomme uusiin uskonpuhdistajiin. Hän muistuttaa, että usko on pohjimmiltaan vain uskon ja toivon asia. Taivasosuus on loppuun asti epävarma saatava. Eräpäiviin tottuneelle nykyihmiselle sellaista ajatusta on lähes mahdoton sietää.

Luterilaisten seurakuntien jäsenmäärä on laskenut hitaasti mutta vakaasti, eikä pikakäännettä ylöspäin ole näkyvissä. Samaan aikaan ortodoksinen kirkko on pitänyt asemansa, ja myös islam vakiintuu kiinteäksi osaksi järjestäytynyttä suomalaista uskonnollisuutta.

Maahanmuutto vaikuttaa lukuihin, mutta se ei ole koko totuus. Monia kiehtoo myös, että osa uskonnollisista yhteisöistä tarjoaa yksilön epävakaan elämän tueksi muuttumattoman ja selkeän sääntöjärjestelmän.

Siihen sitoutuessaan ei tarvitse ajatella itse liikaa eikä vastata kysymyksiin, jotka ovat oikeasti vaikeita. Lisäbonuksena yhteisön jäsen saa persoonallisen identiteetin, joka erottaa hänet valtavirrasta.

Perusluterilaisuus on toista maata. Siihen ei liity mitään ihmeellistä, erikoista tai mystistä, ei aina edes tietoista henkilökohtaista valintaa. Lapsikaste, konfirmaatio, vaalikelpoisuus ja veroprosentti - totisesti, nuo kuulostavat luterilaiselta.

Heinimäki osaisi heti selittää esimerkiksi, miten loistelias on kollektiivisen verotuksen idea hätää kärsivien auttamiseksi. Totta. Mutta totta on sekin, että tavallisessa perusluterilaisuudessa ei ole näinä aikoina hohtoa. Ei, vaikka perusteita riittäisi.

Evankelisluterilainen kirkko on valtakirkkoutensa vanki. Se on "jokaiselle jotain" -kirkko, kuin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, jota kaikki eivät viitsi edes käyttää.

Jos olennainen ei kirkon sisällä loista, epäolennaiset asiat voivat kasvaa järjettömiin mittasuhteisiin ja repiä rikki yhteistä hyvää. Armo on olennaista, mutta uskovien kesken puhutaan nyt homoudesta.

Tunnen syvää myötähäpeää. Ei kai kukaan oikeasti usko, etteivätkö kaikki ihmiset olisi samanarvoisia riippumatta siitä, miltä he näyttävät tai millainen on heidän seksuaalinen halunsa?

Kuvitteleeko joku, että Jumala loi ihmisen päästä varpaisiin, mutta muutamille meistä keskikohdan teki itse piru?

Kirjoittaja on Savon Sanomien uutispäällikkö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.