Pohjois-Savo ansaitsee oman päivän

Pohjois-Savo on saamassa oman nimikkopäivänsä. Se määräytyy Tavinsalmen hallintopitäjän perustamispäivän mukaan 15. elokuuta vuonna 1547 eli 470 vuotta sitten. Hallintopitäjän perustamisella kuningas erotti Pohjois-Savon muusta Savosta.

Maakunnissa eri puolilla Suomea on järjestetty maakuntapäiviä. Pohjois-Savossa startti tapahtuu Iisalmen Mansikkaniemen historiallisissa maisemissa. Tilaisuus on luonnollisesti kaikille avoin.

Kansainvälistyvässä maailmassa on tilausta maakunnalliselle yhteisöllisyydelle. Traditioksi suunnitellusta päivästä syntyy parhaimmillaan laajoja kansalaispiirejä kiinnostava toistuva tapahtuma. Ohjelmiston kivijalka ei voi silloin perustua rajallista kohdeyleisöä tavoitteleville juhlapuheille.

Mahdollisimman monen taustaan katsomatta on tunnettava maakuntapäivä omakseen. Se ei tarkoita vain sirkushuveja vaan otetta, jossa katsotaan menneen ohella sekä nykyisyyteen että tulevaisuuteen. Nuorten ikäluokkien merkitys on keskeinen.

Alustavan suunnitelman mukaan vuoden kuluttua päätapahtuman ohella esimerkiksi yritykset ja yhteisöt järjestäisivät omaehtoisia tapahtumia. Näin maakuntapäivästä syntyisi koko Pohjois-Savon kattava teematapahtuma.

Pohjois-Savossa on meneillään monin tavoin myönteistä kehitystä. Maakuntapäivä luo oivat puitteet puhaltaa aiempaakin paremmin yhteen hiileen ja luoda yhteishenkeä. Kukaan ei menesty yksin.

Mikä olisikaan parempi symboli maakuntapäivälle kuin Savon mustakeltainen viiri liehuisi elokuun 15. päivänä mahdollisimman monessa lippusalossa?

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Levottomia aikoja

Pakkopiikki voi tulla vielä eteen

Rakentajilla on syytä vakavaan itsetutkisteluun

Korkosuojauksille ei taida tulla tarvetta aikoihin

Huijari vaanii vanhusta

Jouluyö, juhlayö

Kierrätyksen lisäksi pitäisi pohtia kulutustakin

Palkittuja johtajia sopii kuunnella herkällä korvalla

Tunne vie ja järki vikisee

Paljon mölyä mäestä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.