Poliisi uudistui

Pohjois-Savon poliisilaitos aloitti toimintansa uutena yksikkönä tämän vuoden alussa. Sen siipien alle kuuluvat Kuopion pääpoliisiasema sekä Iisalmen, Juankosken, Suonenjoen ja Varkauden poliisiasemat. Näiden lisäksi perustettiin palvelupisteet Nilsiään, Leppävirralle ja Siilinjärvelle. Kaikissa toimipisteissä on poliisin henkilöstöä. Muilta osin poliisilaitos siirtyi yhteispalvelun ja muiden korvaavien palveluiden varaan.

Poliisin organisaatiomuutoksesta on kohistu siitä lähtien, kun ensimmäiset suunnitelmat tulivat julkisuuteen. Sisäministeriö ja poliisi ovat useissa eri yhteyksissä väittäneet, ettei uudistus vaikuta palvelutasoon. Tuo tieto ei täysin pidä paikkaansa. Palvelun heikentyminen näkyy esimerkiksi lupapalveluissa. Nyt kansalaiset joutuvat taittamaan aikaisempaa pitemmän matkan saadakseen itselleen esimerkiksi passin.

Pohjois-Savon poliisin johto vakuuttaa, että kiireelliset hälytykset pysytään hoitamaan hyvin. Samalla se toteaa, että hätätapauksissa avun perille meno kestää keskimäärin vajaat 20 minuuttia vaikkapa Koillis-Savossa tai Ylä-Savon latva-alueilla. Samaan aikaan Kuopiossa poliisit ovat kohteessa muutamassa minuutissa.

Pohjois-Savon laitoksen johto lupaa, että poliisin jalka- ja pyöräpartiot liikkuvat aiempaa näkyvämmin maakunnan suurimpien keskusten ydinalueilla. Toivottavasti lupaus pystytään myös pitämään. Jalkapartiot olisivat tervetulleita kaupunkien keskustoihin. Niitä on näkynyt toistaiseksi valitettavan vähän.

Hyvää organisaatiouudistuksessa on, että poliisin vähenevät voimavarat ovat nyt keskitetysti yksien näppien alla. Tämä antaa lisää tehoa esimerkiksi rikostutkintaan. Näyttää myös siltä, että henkilöstö on pääsääntöisesti hyväksynyt uuden organisaation ja tekee työtään motivoituneesti.

Tärkeää olisi huolehtia uudessa tilanteessa siitä, että poliisilla on kunnolliset voimavarat. Henkilöstön supistamiseen ei ole varaa tilanteessa, jossa vakavat rikokset ovat päivittäisiä. Myös uusia uhkakuvia on syntynyt lisää esimerkiksi terrorismin muodossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.