Poliitikkojen sidokset tarkempaan syyniin

Viime kesänä syntynyt kohu vaalirahoituksesta paljasti armottomasti, miten huteralla pohjalla poliitikkojen taloudellisten kytkösten avoimuus Suomessa on. Oli erikoista, että muutamat valtakunnan johtavat poliitikot eivät olleet osanneet täyttää oikein melko yksinkertaisia ilmoituslomakkeita. Vielä erikoisempaa oli, että pääministeripuolue keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja arveli, ettei vaalirahoituslakia tarvitse noudattaa, koska sen rikkomisesta ei ole säädetty rangaistusta.

Kiivas julkinen keskustelu havahdutti lopulta oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.). Lain uudistamista pohtimaan asetettiin puolueiden edustajista koostuva toimikunta, jonka työ on nyt loppusuoralla. Oikeusministeri saa uudistusehdotukset ensi viikolla, mutta Helsingin Sanomat kertoi jo keskiviikkona esitysten pääkohdat.

Oleellista on, että vaalirahoituksen avoimuus kohentuu selvästi, jos toimikunnan esitykset aikanaan hyväksytään. Rahoitusilmoitusten valvonta siirretään oikeusministeriöltä Valtiontalouden tarkastusvirastolle. Virasto tarkistaa ilmoitusten riittävyyden ja oikeellisuuden. Sillä on mahdollisuus uhkasakon nojalla pyytää täydennyksiä ilmoituksiin.

Tuki ja sen antaja on kerrottava ilmoituksessa, jos tuen määrä eduskunta- ja kuntavaaleissa ylittää 1 000 euroa. Presidentinvaaleissa ja Euroopan parlamentin vaaleissa raja on 2 000 euroa. Todennäköistä on, että rajoista vielä taitetaan peistä, sillä suuret porvaripuolueet keskusta ja kokoomus ovat toimikunnassa ajaneet korkeampia rajoja.

Kiistaa toimikunnassa on myös siitä, pitääkö vaalikampanjoille asettaa katto. Siihen ovat valmiita muut puolueet, mutta tässäkin keskusta ja kokoomus haraavat vastaan. Esillä on ollut, että kuntavaaleissa katto olisi 20 000 euroa, eduskuntavaaleissa 100 000 euroa, eurovaaleissa 200 000 euroa ja presidentinvaaleissa 2 miljoonaa euroa kierrosta kohti.

Ylärajan asettaminen kampanjoinnille ei kuitenkaan ole lähellekään tärkein asia, kun vaalirahoituksen avoimuutta pyritään lisäämään. Esitetyt rajat on hinattu myös niin korkealle, että niillä ei käytännössä olisi kovin suurta merkitystä. Esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa kallein kampanja maksoi noin 120 000 euroa.

Äänestäjän kannalta on oleellisinta, että hän vaalirahailmoitusten perusteella kykenee arvioimaan poliittisiin luottamustehtäviin valittujen toimintaa, ennen kaikkea sitä, ajaako joku valituista luottamustehtävässään oman taloudellisen tukijansa intressiä. Siksi rahoitusilmoitusten on oltava nykyistä huomattavasti seikkaperäisempiä ja niiden oikeellisuutta on kyettävä valvomaan.

Merkittävä parannus olisi myös, jos keskeiset kunnalliset päättäjät joutuisivat toimikunnan esityksen mukaisesti ilmoittamaan omat sidonnaisuutensa kansanedustajien tapaan. Nimenomaan kunnallisessa päätöksenteossa sidonnaisuuksilla on merkitystä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Itsenäisyys-hankkeen karu jälkinäytös

Loukkaantumisen aika

Luokkakokous – "Yhtä nopeasti kuin joukko katosi pihalta ruusuineen olivat nämä ihmiset nyt palautettavissa tähän epätodelliseen kuplaan"

Ydinvoima tulee vihreiden eteen ehkä kahdestikin

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.