Poliittista keskustelua

Olen aina ihmetellyt sitä, miksi joidenkin ihmisten pitää salata, ketä he vaaleissa äänestävät? Koska politiikan kohteena ovat yhteiset asiat, eikö poliittisen keskustelun pitäisi olla myös yksittäisten ihmisten tasolla julkista? Ehkäpä avoimempi politiikasta puhuminen toisi politiikkaan lisää sellaista aatteellisuutta, jota siitä väitetään tällä hetkellä puuttuvan?

Astun nyt tämän kuvailemani kynnyksen yli ja kerron poliittisen kantani:

Olen aina äänestänyt Suomen Keskustan ehdokasta. Poikkeuksen tässä kohtaa muodostaa viime presidentinvaalit, joissa kannatin Halosta.

Presidentiksi ja europarlamentaarikoksi olen äänestänyt Paavo Väyrystä, joka on edelleenkin poliittinen idolini. Suunnattoman ärsyttävää on se, että hyvinkin fiksut ihmiset saattavat inhota Paavoa ihan vain imagosyistä ilman, että he olisivat perehtyneet tarkemmin hänen poliittiseen uraansa.

KUULUIN opiskelija-aikana keskustan opiskelijaliittoon sekä olin mukana Nuoren Keskustan Liiton toiminnassa. Läksin politiikkaan, koska halusin vaikuttaa omalta osaltani asioihin, mutta petyin. Huomasin, että politiikassa ei ollutkaan aina tärkeintä aatteellisuus, vaan oman puolueen kannatuksen maksimoiminen.

Tällä hetkellä en kuulu mihinkään puolueeseen, mutta yhteiskuntafilosofisesti ajatusmaailmani on edelleen vasemmistokeskustalainen. Äänestän tulevissakin vaaleissa keskustaa, koska se on kaikista epätäydellisistä vaihtoehdoista vähiten huonoin.

Tämän hetken keskustalaisessa politiikassa minua jurppii eniten se, että Santeri-sedän opetuksia ei muisteta tarpeeksi. Missä liehuu tänään edistyksen lippu ja kuka ajaa köyhän asiaa? Miksi keskusta ei puolusta sivistysyliopistoa ja muutoinkin laita voimakkaammin vastaan markkinatalouden voittokululle? Miksi keskusta ei ryhdikkäämmin taistele tuloerojen kasvamista vastaan?

MIKSI EN SITTEN äänestä sosiaalidemokraatteja? Tämäkin puolue on mielestäni kadottanut aatteellisuutensa. Sorrettujen työläisten etujen puolustaminen oli aikanaan tärkeää politiikkaa, mutta ajan myötä sosiaalidemokratia on muuttunut uudistusliikkeestä jäykäksi instituutioksi, joka ajaa vain hyvin toimeentulevien työläisten etuja.

Keskustan ja sosiaalidemokraattien yhteistyössä oli vielä aatteellista pohjaa Kalevi Sorsan aikoihin, mutta toisin on nyt, kun demaritkin ovat kovin oikeistolaisiksi muuttuneet. Tuntuu siltä, että sekä tämän päivän sosiaalidemokratia että keskustapolitiikka on pelkkää eurohenkistä myötäilyä ja kokoomuslaiseen maailmankuvaan sopeutumista!

Jos suomalainen hyvinvointiyhteiskunta rakennettiin aikoinaan punamullan voimalla, niin puretaanko sitä nyt kokoomus-ideologian johdolla niin tarmokkaasti, että kaksi muuta suurta puoluettakin ovat tässä samassa projektissa mukana?

Onko markkinataloushenkinen kokoomusideologia ottamassa samanlaisen henkisen yliotteen suomalaisen politiikan kentässä kuin keskusta-demariyhteistyö aikoinaan? Mikä on se pohjimmainen syy, että näin tapahtuu? Onko kokoomus tällä hetkellä ainoa puolue, jolla on selkeästi hahmotettava poliittinen linja ja joka siten tuo politiikkaan sitä paljon kaivattua aatteellisuutta?

KAKSI MUUTA suurta puoluetta sen sijaan ovat aatteellisessa välitilassa.

Niiden ideologinen viesti ei ole tarpeeksi kirkas erottuakseen politiikan valtavirrasta. Hämmennyksen keskellä äänestäjät saattavat turvautua entistä enemmän selkeimpään suunnannäyttäjään, jonka menestysideologian uomaan muutkin sopeutuvat pikkuhiljaa ja vähitellen.

Onko yhteiskuntamme poliittiseksi johtotähdeksi muotoutumassa henkinen suur-kokoomus, jolle vastapainoksi kaivattaisiin nyt aatteellisesti selkeämpää poliittista vastavoimaa?

Kirjoittaja Nato-jäsenyyttä vastustava kaavilainen käsitetaiteilija

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Kaunis tragedia

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.