Professorit pois kuopasta

Itä-Suomen yliopiston professorit ovat alipalkattuja Suomen muissa yliopistoissa työskentelevien virkaveljiensä ja -sisartensa rinnalla. Tästä on saatu selvää numeronäyttöä muun muassa Professoriliiton palkkakyselyistä. Koko maan professorien keskipalkka on nyt 6538 euroa, kun taas Kuopiossa ja Joensuussa jäädään 6163 euroa.

Palkkakuopan syvyys on siis liki 400 euroa. Siihen lie omat syynsä. Terveystieteisiin painottuneessa Kuopiossa kuoppa on todennäköisesti matalampi kuin vahvasti humanistisessa Joensuussa. Erikoista on, että Itä-Suomen yliopiston muun henkilöstön palkkakehitys on kulkenut samaa tahtia muun maan kanssa.

Itä-Suomen yliopisto, joka käyttää itsestään yhä useammin UEF-lyhennettä, on kooltaan yksi Suomen neljästä suuresta ja parasta AAA-luokkaa myös tasoltaan. Muutamissa kansainvälisissä vertailuissa itäsuomalaiset on rankattu jo jopa kakkoseksi Helsingin jälkeen.

Tason säilyttäminen ja parantaminen edellyttää, että yliopistolla on käytettävissään tieteen parhaat voimat. Ykköskentällisiä ei värvätä pelkällä hyvällä nimellä, vaan siinä on käytettävä myös rahaa. Tämä on nähty urheilussa, ja sama pätee tieteessä. Hetki professoreiden palkkojen kuoppakorotukseen ei ole kaikkein otolliset, kun yliopistossa käytiin äskettäin raskaat yt-neuvottelut.

Jos halutaan Itä-Suomen yliopiston menestyvän tieteessä ja opetuksessa, noin 270 professorin palkkaus on pakko saada ajan tasalle. Kun yliopisto menestyy, maakunnatkin menestyvät.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Työstä palautumiseen tarvitaan myös lepopäiviä

Viisigee shakkinappulana

Viisuboikotti on lähellä antisemitismiä

Keskusta käynnisti hallituksen synnytystuskat

Kreikka on hyvä maa

Kirkkopäivillä pohditaan sananvapautta

Keskustan kääntymys

Puheisiin Itäradasta on syytä tarttua hanakasti

Nolla ei ole merkitsevä numero

Sitran ilmastopuheista puuttuu pohdinta ja realismi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.