Profiilin nostoa

Uusi poliisiylijohtaja Mikko Paatero esittää, että poliisi saisi käyttöönsä määrätyin edellytyksin ns. koko kansan sormenjälkirekisterin tiedot (Aamulehti 9.7.). Kysymys on valmisteilla olevasta rekisteristä, jonne viimeistään ensi kesäkuusta lähtien olisi tarkoitus kerätä kaikkien passinhakijoiden sormenjäljet. Sormenjälkirekisteriä valmistelee sisäministeriön työryhmä. Lopullisen päätöksen rekisterin perustamisesta tekee eduskunta.

Nykyiset passien tiedot on rekisteröity poliisin passirekisteriin, jonne sormenjälkitunnisteet lisättäisiin. Sormenjälkien tiedot tallennetaan tulevaisuudessa passin sirulle kasvokuvan kanssa kaikissa EU-maissa. Biometrisen tunnisteen avulla yritetään estää väärällä passilla matkustaminen.

Nyt tuleva poliisiylijohtaja haluaa, että poliisi pääsisi käsiksi sormenjälkirekisteriin, kun se selvittää vakavia rikoksia. Silloin puhutaan esimerkiksi järjestäytyneen rikollisuuden, huumerikollisuuden ja terrorismin torjunnasta. Paateron avaus ei sinänsä ole maata mullistava, sillä poliisin piiristä on heitetty ilmaan joskus ajatus rakentaa jopa koko kansan kattava DNA-rekisteri, jonne poliisilla määrätyin edellytyksin ja tuomioistuimen luvalla olisi pääsyoikeus.

Näyttää siltä, että poliisin ylin johto on tosissaan sormenjälkirekisterin kanssa. Koko kansan DNA-rekisterin perustaminen niin, että poliisilla olisi sinne pääsyoikeus, ei ole ajankohtainen. Poliisi ei sellaista ole vakavissaan esittämässä. Sillä on nykyisin rikosperusteinen DNA-rekisteri, jossa on kymmeniä tuhansia nimiä. Joutuakseen rekisteriin henkilön pitää syyllistyä johonkin vakavaan rikokseen.

Tietosuojavaltuutettu ei hyväksy poliisin pääsyä sormenjälkirekisteriin. Hänen kantansa ymmärtää. Aina on olemassa vaara, että viattomat ihmiset joutuvat kärsimään, mikäli rekisteritiedot joutuvat vääriin käsiin. Toisaalta voi kysyä, mitä vaaraa Paateron esittämästä mallista olisi lainkuuliaiselle ihmiselle, jolla on puhdas omatunto.

Paateron ulostulossa taitaa olla aimo annos oman profiilin nostoa korkean virkanimityksen jälkeen. Mieshän aloittaa uudessa virassaan vasta 15.8. Olisiko viisautta opetella ensin uudet hommat ja sen jälkeen ottaa kantaa asioihin, joilla on yhteiskunnallisesti suuria periaatteellisia ulottuvuuksia?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Kaupunkien kasvuun liittyy epävarmuuksia

KuPS teki Kuopiosta taas jalkapallokaupungin

Väki vähenee, pidot paranee

Lisää lääkäreitä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.