Projekti

Suosituin kesälomakausi on jo takanapäin. Työssä käyville ja vuosilomansa ansainneille se merkitsi ennen muuta lepoa ja voimien keräämisen aikaa tulevan talven varalle.

Jotkut suuntasivat lomalla matkansa kesän kulttuurikohteisiin, kesätapahtumiin, matkailunähtävyyksiin ja mitä erilaisimpiin rientoihin, joita kesäinen Suomi tarjoaa.

Toiset taas varasivat jo kevättalvella matkaliput ulkomaan lomakohteisiin ja paistattelivat ainakin osan lomastaan etelän auringossa. Useimmille kuitenkin kesäloma merkitsi lepoa kotona tai kesämökillä.

Muutaman päivän lomalla huilailun jälkeen joutenolo alkoi useimmista maistua puulta ja mieleen nousi suunniteltuja tai menneiltä vuosilta kesken jääneitä hankkeita, jotka oli saatava päätökseen. Näitä "projekteja" on ollut varmasti jokaisella omakotitalon tai kesämökin omistajalla. Itselläni tämän kesän urakaksi siunaantui talon ulkomaalaus. Ja se oli monella tavalla voimia vaativa työ.

Ensiksikin vanhat maalit piti raaputella aivan puuta myöten pois. Se merkitsi monien maalikerroksien pehmittämistä infrapunalampun avulla ja pitkää pinnaa raaputustyössä. Kaksitoistatuntisista päivistä huolimatta homma tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan.

Sinällään tympeähkö työ tuotti kuitenkin monenlaista myönteistä sivutuotetta. Ensiksikin havaitsin kehossani olevan enemmän lihaksia, kuin olin luullutkaan. Se paljastui, kun aiemmin vähälle käytölle jääneet lihakset kipeytyivät.

Toiseksi sain nähdä ystävien ja tuttavien auttamishalua, eli jokunen urhoollinen tuli pyynnöstäni talkoisiin, vaikka tiesi varmasti työn olevan jotakuinkin vastenmielistä. Kolmanneksi talo tuli minulle entistä tutummaksi ja merkityksekkäämmäksi kuukausia jatkuneen työn myötä.

Projekti edistyi alkuun varsin hitaasti ja sai aikaan epätoivon hetkiä. Kun työ puolestaan eteni, innostus kasvoi. Näissä suurissa hankkeissa, lomaprojekteissa on omat sudenkuoppansa.

Loma on tarkoitettu lepoa varten ja kaikille leipätyöstä poikkeava kotityö ei välttämättä ole voimia antavaa.

Lomalle suunniteltu urakka saattavat kiristää ihmisten välejä perheessä. Pitkään jatkuvan ja vaivalloisen projektin myötä pitkään haaveillusta lomapaikasta tai omakotitalosta voi muodostua perheelle vihattu ja riitaisa työleiri.

Aika parantaa haavat ja kultaa muistot. Vaikka tämänkin kesän päätteeksi useilla tahoilla arvattavasti vannotaan, että tällainen raadanta saa loppua, niin ensi kesän kynnyksellä saattaa mielessä taas väikkyä uusi hanke, uusi projekti, joka on ehdottomasti saatava tehtyä.

Edellisen kesän vaivat ovat silloin enää suloisia muistoja jättihankkeesta, joka saatiin yhteisvoimin sankarillisesti suoritettua.

Kirjoittaja on Suomen ortodoksisen kirkkokunnan Joensuun piispa.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Keskusta kulkee kohti sukupolvenvaihdosta

Raha ei takaa vaalionnea, mutta yleensä auttaa

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.