Puijon kehittämisessä on palattava perusasioihin

Laskettelun loppuminen Antikkalan rinteessä ainakin toistaiseksi kuluneeseen pääsiäiseen lisäsi yhden surullisen luvun lisää Puijon lähihistoriaan. Puijo on nähnyt matkailu- ja virkistysalueena parempiakin päiviä.

Mäkihypyn maailmancupin kisojen yleisömäärä jäi heikoksi, Puijon maja kaipaa perusteellista remonttia, eivätkä urheilulaakson suurisuuntaiset suunnitelmat konkretisoidu vielä vuosiin.

Hyvin kuvaava episodi Puijon kehittämisen vaikeudesta oli suunnitelma helposta ladusta. Koko hanke uhkaa kaatua kustannusarvioon tuplautumiseen, kun lähialueen asukkaat valittivat reitin linjauksesta.

Kehittämisen kannalta kaupunki on jättänyt Puijon kuolleeseen kulmaan, osaksi rahapulassa, osaksi tietoisena valintana. Tahkoon on ollut helppo satsata matkailun kärkikohteena, kun taas ristiriitaisten toiveiden repimästä Puijosta on puuttunut yhteinen näkemys.

Matkailijavirrat ovat suuntautuneet luonnostaan Tahkolle. Matkailu Puijollakin kannattaa ja tukee kaupunkiturismia, jos vain Kuopio investoinneillaan luo sille edellytykset. Passiivisuudellaan Kuopio on pelannut itselleen upporikkaan Tahkon ja rutiköyhän Puijon, ja synnyttänyt niiden välille turhan vastakkainasettelun.

Laskettelurinteestä luopuva yrittäjä kärjisti tunnot toteamalla, että luonnonsuojelijat ovat ottaneet selkävoiton kaupungista. Puijo-näkemysten kirjo on kuitenkin luonnonsuojelun ja kehittämisen yksinkertaistettua ristiriitaa monisyisempi.

Puijoa on uudistettava, mutta perinteitä, luontoa ja mahdollisimman monen virkistyskäyttöä huomioiden. Vuonna 2009 Puijon käyttäjille tehty arvotutkimus antaa yhä suuntaa sille, mitä voidaan tehdä ainakin ensi hätään.

Valtaosalle Puijolla ovat tärkeintä juuri metsät, mutta niitä voidaan myös hoitaa maisemia avartaen. Kuopiolaiset hakevat Puijolta luontoelämyksiä, rauhaa ja hiljaisuutta. Enemmistö kannattaa matkailun kehittämistä, mutta tärkeintä on Puijon säilyttäminen virkistysalueena.

Eniten toivottiin olemassa olevien reittien ja paikkojen parantamista. Tällä perusteella kaupungin tulisi panostaa Puijon majan peruskorjaukseen, luontopolkujen ja latureittien kohennukseen mutta myös laskettelurinteiden infrastruktuuriin. Puijon talvilajien perinteet tulee säilyttää.

Rapistuneiden nykyrakenteiden kohennus loisi pohjaa aikanaan urheilulaakson toteutukselle. Parhaissa visioissa palvelujen ja aktiviteettien nauha etenee keskustasta urheilulaakson kautta torniin asti, kun yleisöhissi yhdistää Puijon laen monttuun.

Urheilulaakso mahdollisine hotelleineen ja esimerkiksi golfkenttineen ei syö vaan tukee Puijon perinteisiä vahvuuksia. Sitä ennen on kuitenkin laitettava perusasiat kuntoon. Klassinen Puijo on Kuopion käyntikortti, jota ei saa päästää rapistumaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Varovaisuus paikallaan Suomen avautuessa

Toivomuksia perhejuhlien järjestäjille

Hidastamisen hyvät puolet saisivat jäädä

Itärata uhkaa jäädä hankekisan takamatkalle

Puijolla merkkejä liike-elämästä

Kolme ohjetta alkuihin ja loppuihin – Laske arvet ja ystävät, mutta älä hätäänny

Epätoivoinen Trump yhä arvaamattomampi

Ahaa-hetkiä etymologian parissa

Matkailun alasajo olisi hätävarjelun liioittelua

Ahaa-hetkiä etymologian parissa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.