Puoluesihteeri ei ole herra puolueessaan

Heiluttaako koira häntää vai häntä koiraa? Tätä ikiaikaista kysymystä voidaan pohtia jatkuvasti myös politiikassa, kun eri puolueet valitsevat itselleen johtajia ja heille päteviä apuvoimia.

Erityisesti asia näyttää koskettavan näinä aikoina Suomen keskustaa. Siellä puoluesihteeri herättää niin paljon intohimoja, että joittenkin puheenjohtajuutta havittelevien sanotaan luopuneen haaveistaan todennäköisen lähimmän työparinsa pelossa.

Puoluesihteereitä tulee ja menee, mutta muutama vahva puoluesihteeri on lunastanut pysyvän sijan poliittisessa historiassa. Sodanjälkeisiltä vuosikymmeniltä muistellaan vieläkin erityisesti Maalaisliiton puoluesihteeriä Arvo Korsimoa ja SDP:n Unto Varjosta, Väinö Leskistä ja Kaarlo Pitsinkiä todellisina puolueensa kuninkaantekijöinä.

Keskustapuolue saa kiittää vielä tänään menestyksestään Korsimon pohjustamaa vankkaa "kenttää". Junttauksen mestariksi sanottu Korsimo on myös edelleen oiva pelotteluväline kilpaileville sosiaalidemokraateille, kun he patistelevat kannattajiaan vaaliuurnille. Samanlainen pelote on keskustaväelle demarien viimeinen suuri puoluesihteeri Pitsinki ja häneen liitetyt mielikuvat "talonpojan tappolinjasta".

Mitä pienempi puolue, sitä tuntemattomammiksi jäävät sen puoluesihteerit. Näin on nähty, ja jotkut aniharvat poikkeukset vahvistavat säännön. SMP:n ja Veikko Vennamon huikeaa poliittista nousua 1960-luvun lopun Suomessa ei voi selittää ilman mopolla liikkuneen puoluesihteeri Eino Poutiaisen karismaa.

Jos puolueella on vahva ja näkyvä puheenjohtaja, puoluesihteerille ei jää tilaa oman poliittisen profiilin nostamiseen. Ei hänellä ole siihen myöskään tarvetta, jos ja kun asiat hoituvat mainiosti myös ilman hänen ylenmääräisiä ponnistelujaan.

Keskustassa puoluesihteeri Jarmo Korhonen tiedettiin jo valintaa tehtäessä innokkaaksi toiminnan mieheksi, eikä hän ole pettänyt odotuksia. Puheenjohtaja Matti Vanhasen aika on mennyt paljolti pääministerin tehtävissä, joten Korhoselle on jäänyt tilaisuus ottaa puolueen nimissä kantaa hänenkin sijastaan.

Sekä keskustan että muiden puolueiden näkökulmasta siihen on vain sisältynyt suuri ongelma: renki on puhunut toista kuin hänen isäntänsä. Keskustan kentältä on poikkipuolinen puoluesihteeri saanut toki kiitostakin räväköistä lausunnoistaan, mutta puheenjohtajan yöunia nuo puheet ovat tuskin parantaneet. Jos keskusta haluaa uskottavan puheenjohtajan ensi kesäkuun puoluekokouksessa, valittavalta puoluesihteeriltä pitää edellyttää malttia ja oman itsensä kuolettamista.

Toinenkin puoluesihteeri Korhonen, SDP:n Ari Korhonen, joutuu puolueväen puntariin muutaman kuukauden kuluttua. Jarmo Korhoseen verrattuna Korhonen on matalan profiilin taustavaikuttaja. Jos puoluekokous innostuu häntä kovistelemaan, moitteiden kohde on todellisuudessa puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen, joka ei ole kyennyt vakiinnuttamaan asemaansa vahvana oppositiojohtajana.

Hädän hetkellä puoluesihteerin rooliin kuuluu myös heittäytyminen sijaiskärsijäksi esivallan puolesta.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.