Putin johtaa Venäjää hamaan tulevaisuuteen

Venäjän presidentin Vladimir Putinin vuotuinen Valtakunnan tila -puhe keskiviikkona oli kaikkea muuta kuin rutiinia. Tarkkaan käsikirjoitetussa näytelmässä Putin ilmoitti ensin parlamentin ja hallituksen asemaa vahvistavista ja presidentin valtaa heikentävistä muutoksista perustuslakiin. Pian puheen jälkeen pääministeri Dmitri Medvedev jätti hallituksensa eronpyynnön, ja Putin nimesi uudeksi pääministeriksi liittovaltion verohallinnon johtajan Mihail Mishustinin.

Siirtoja oli siinä määrin taiten pohjustettu, että tapahtumat tulivat osalle ministereistäkin täytenä yllätyksenä. Toisaalta Venäjällä on jo pitkään osattu odottaa jotain operaatiota, jolla Putin varmistaa vallassa pysymisensä vuonna 2024 päättyvän presidenttikautensa jälkeenkin.

Tavalla tai toisella vuodesta 2024 on tulossa vuoden 2008 toisinto. Tuolloin Putin vaihtoi kahden ensimmäisen presidenttikautensa jälkeen paikkoja päikseen pääministeri Dmitri Medvedevin kanssa, palatakseen neljän vuoden kuluttua taas presidentiksi. Pääministerin valtaoikeuksia vahvistettiin Putinin hoitaessa virkaa.

Keskiviikon näytös viittaakin siihen, ettei Putin pyrkine peukaloimaan perustuslakia poistamalla rajoitukset presidenttikausien määrältä, kuten on aiemmin uumoiltu. Putin voi säilyttää käytännöllisen suurvaltajohtajuutensa jatkossa vahvana pääministerinä tai mahdollisesti jostakin aivan uuden viran suomasta asemasta käsin. Hänen valtansa takeeksi rakennettavien lakimuutosten yksityiskohtia ei vielä tiedetä, mutta keinot kyllä keksitään tai on jo keksitty.

Nyt pääministeriksi nostettu Mishustin on suurelle yleisölle tuntematon virkamies, jonka arvioidaan olevan ehdottoman uskollinen Putinille ja riittävän väritön pysyäkseen kansansuosiossa todellisen valtionpäämiehen varjossa. Kaksikko on lähentynyt Putinille tärkeän jääkiekon johtajaverkostoissa. Mielenkiintoista Mishustinin valinnassa on kuitenkin se, että hänet tunnetaan vankkana talousosaajana, joka on jossain määrin onnistunut nykyaikaistamaan veroviranomaisen toimintaa.

Puheensa tavanomaisessa osuudessa Putin kiinnitti erityistä huomiota perheiden hyvinvointiin ja laajemmin sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Huolen ilmaisu ei ollut pelkkää sananhelinää, sillä alhainen syntyvyys on vakava ongelma Venäjällä. Jos valtionjohdon huomio siirtyy ulkopoliittisista seikkailuista entistä enemmän kansalaisten elinoloja parantaviin sisäisiin uudistuksiin, suuntaus on ilahduttava myös naapurimaiden kannalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Elämme nyt historiallista urheiluvuotta

Kevään työmarkkinoilla on luvassa rajua vääntöä

Lähimpinä taivasta ovat pää ja toivo

Osassa Suomea talvi uhkaa jäädä väliin

Hallitus pelaa jälleen nimitysrulettia

Maaseudun arvottomat talot?

Oppilaiden oikeusturvaa oli korkea aika kohentaa

Ruoka ja ravintolat ovat Kuopion keskustan suola

Liigan siirtorallia tulisi hillitä

Itärata kuuluu kolmen suurhankkeen joukkoon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.