Puuta on ja ei ole

Suomen metsäpolitiikassa on ajauduttu hyvin erikoiseen valintatilanteeseen. Yhtäältä metsäyhtiöt ovat sulkemassa tehtaitaan tai rajoittamassa tuotantoaan puupulan vuoksi, kun Venäjältä ei saa enää puuta kannattavaan hintaan. Maan omista metsistä voisi kyllä ottaa nykyistä enemmän puuta teollisuuden tarpeisiin, mutta samanaikaisesti kasvavat suojeluvaatimukset erityisesti eteläisessä Suomessa.

Metsäteollisuuden supistuminen ja työpaikkojen katoaminen laskee metsäsektorin taloudellista kokonaismerkitystä Suomen kansantaloudelle; perinteinen vahva puujalka ohenee ohenemistaan. Valtiokin menettää tulojaan, mutta uusien suojeluehdotusten toteuttaminen vaatii toisaalta yhteiskunnalta huomattavan suuria taloudellisia panostuksia. Alkuviikosta esitellyn Etelä-Suomen metsien suojeluohjelman hinnaksi on laskettu noin miljardi euroa yhdeksän vuoden aikana.

Suomen metsiä on siirretty erilaisten suojeluohjelmien seurauksena hakkuitten ulkopuolelle tähän saakka pääasiallisesti pohjoisessa Suomessa. Siihen on ollut luontainen perusta: Lapissa ja Kainuussa metsät ovat pääosin valtion omistuksessa, joten niitä on voitu suojella poliittisin päätöksin.

Eteläisen Suomen, joka tässä tapauksessa yltää Suomenlahdelta Savon perukoille, metsät taas ovat suurelta osin yksityisten nimissä. Poliittinen tahto tai ympäristöjärjestöjen painostus ei ole toisin sanoen purrut puuhun samalla tavalla etelässä kuin pohjoisessa.

Nyt valmistuneiden suojeluehdotusten mukaan eteläisen Suomen suojelualueita kasvatettaisiin siten, että omistajat rauhoittaisivat metsiään vapaaehtoisesti ja saisivat siitä valtiolta asianmukaisen korvauksen.

Tämänkaltaiseen vapaaehtoiseen rauhoitukseen on todennäköisesti myös halukkuutta etelän ihmisten keskuudessa. Varoissaan olevalle kaupunkilaiselle on sama, saako hän metsästään tuoton puita kaatamalla tai kaatamatta. Silmällä katsoen jälkimmäinen vaihtoehto saattaa näyttää jopa huomattavasti miellyttävämmältä, koska aukkohakkuu ei ole kovin kaunis näky.

Mutta mikä sopii yksityiselle, ei ole välttämättä hyväksi koko kansantaloudelle. Metsä on kaikista takaiskuista huolimatta edelleen vankka leivän lisä monille suomalaisille, ja elinvoimainen metsäteollisuus on koko maan etu.

Tosiasiana on jo pidettävä sitä, että halpaa venäläistä tuontipuuta ei ole enää koskaan saatavissa Suomen sellutehtaille tai sahoille. Nykyisen tuotantotason vaatimat kuutiot ovat metsäntutkijoiden mukaan otettavissa omista metsistä, kun halua ja tahtoa vain riittää. Vuotuinen metsänkasvu riittää hyvin tarvittaviin 16-17 miljoonan kuution lisähakkuisiin.

Nyt kysytään vain, onko kansakunnalla enää tuota halua ja tahtoa ylläpitää nykymuotoista metsäteollisuutta. Uskovatko valtiovalta ja metsäteollisuus oman metsiin vai annetaanko suomalaisten metsäjättien siirtää tuotantonsa maihin, joissa puu on vielä halpaa?

Sitäkin on syytä pohtia, onko valtiolla ylipäätään nykyään yhtenäistä kantaa metsäkysymyksissä. Tietääkö uusi elinkeinoministeriö, mitä ympäristöministeriö miettii ja päinvastoin? Entä mitä ajatellaan asioista maa- ja metsätalousministeriössä?

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kotkan lento ja putoaminen

Kunnat merihädässä

Vanhuspalveluissa on suo siellä ja vetelä täällä

Röyhkeä Trump haastaa johtamansa demokratian

Ystävänpäivän jälkeen

Potemisen kulissi

Lumesta tuli ympäristöpulma Helsingille

Eduskunta kompuroi tiedustelulakien kanssa

Hankkeet vivuttavat kehitystä

Kriisinhallintakeskuksen siirto paljasti politiikan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.