Röyhkeät huijarit hyödynsivät epäluuloja

Tiistaina Pohjois-Savon käräjäoikeudessa alkanut Suomen laajin valepoliisioikeudenkäynti käsittelee yhtä viime aikojen vastenmielisimmistä rikosvyyhdeistä. Valepoliisien uhreja ovat puolustuskyvyttömät vanhukset, joita oli oikein etsimällä etsitty puhelinluetteloista etunimien perusteella.

Syytettyjä on kaikkiaan 46. Jo syytettyjen määrä kertoo, että rikoksia on tehtailtu suunnitelmallisesti. Poliisi on selvittänyt toiminnan organisoituneen ainakin kolmeen tasoon: päätekijät, luottomiehet ja pikkurikolliset. Päätekijöiden luottomiehet ovat hankkineet pankkitilien numeroita luottotiedottomilta pikkurikollisilta kuten huumeiden käyttäjiltä.

Rikokset ovat tapahtuneet tyypillisesti niin, että valepoliisi on soittanut vanhukselle, puhelimen kaiutin on ollut päällä ja kun vanhus on luetellut pankkitunnuksia, puhelua kuunnellut valepoliisin rikoskumppani on samanaikaisesti kirjautunut vanhuksen pankkitilille ja siirtänyt rahat yhden tai useamman pikkurikollisen pankkitilille. Sen jälkeen on alkanut ralli käteisautomaatilta toiselle rahojen nostamiseksi. Pikkusumma on jäänyt palkkioksi tilinlainaajalle, toinen summa valepoliisin luottomiehelle ja valtaosa rahoista on päätynyt valepoliisille ja hänen kumppanilleen.

Joutuminen lipeväkielisen valepoliisin harhauttamaksi ei ole kumma. Moni vanhus on jo niin epäluuloinen pankkeja kohtaan teknologisten uudistusten takia, että epäluulon purkautumista hyväuskoisuudeksi ei tarvitse ihmetellä. Mikä sitten estäisi rikoksia? Pitkällä tähtäimellä tietysti rikollisuuden syihin on puututtava ja autettava tekijöitä. Lyhyellä tähtäimellä vanhukset voisivat puolustautua esimerkiksi salaamalla puhelinnumeronsa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hengitähän hyvä ihminen välillä – Kiireestä ja hötkellyksestä on tullut uusi kansantauti

Suometsillä on valtava merkitys hyvivointivaltiolle

Yhteistyö on voimaa varkaiden narauttamisessa

Siirrymmekö Eriksen aikakauteen?

Kuopio säästää – joitakin hankkeita pitää lykätä tai unohtaa ne kokonaan

Keskusta puhuu hallituksessa kuin oppositiossa

Sunnuntain vaaleissa pelissä oikeusvaltio ja sananvapaus

EU on oma sisämarkkinamme

Kiinalaiset eivät pelasta meitä

Rauhansopimus tuotti Nobel-palkinnon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.