Rakenteista palveluihin

Kulunut vuosi piirtyy lähes 150-vuotisen kunnallishallintomme historiaan. Maan jokaisessa kunnassa on tehty samanaikaisesti enemmän kuin kertaakaan aiemmin suunnitelmia ja päätöksiä siitä, miten palvelut kyetään turvaamaan nopeasti ikääntyvässä Suomessa.

Kunta ja palvelurakenneuudistus sekä siitä laadittu puitelaki on sysännyt muutosten vyöryn liikkeelle. Tarvittavien ratkaisujen sisältö puolestaan on varsin pitkälle kuntapäättäjien käsissä. He tietävät paikalliset olosuhteet ja erityispiirteet parhaiten.

Kunnallinen itsehallinto on sitä, että kunnan asukkaat viime kädessä päättävät palvelujen järjestämisen ja muun kehittämisen linjoista. Kunnalliseen itsehallintoon kuuluu oikeus ja velvollisuus tehdä sekä helppoja että vaikeita päätöksiä.

Keskustelua on käyty liikaakin kuntajaon muutosten ja yhteistoimintarakenteiden ympärillä. Ne ovat kuitenkin välineitä eivätkä yksin riitä.

Riittävän vahva väestöllinen ja taloudellinen järjestämisperusta mahdollistaa toisaalta palvelurakenteiden sisällöllisen kehittämisen. Nyt huomiota onkin siirrettävä siihen, miten yhdistyvissä kunnissa tai perustetuissa yhteistoimintarakenteissa toimitaan. Palveluprosessien uudistaminen, tuottamistapojen monipuolistaminen ja teknologian hyödyntäminen nousevat tällöin avainasemaan.

Eräs suurimmista pullonkauloista on siinä, kyetäänkö parhaita palvelukäytäntöjä levittämään nykyistä enemmän niin, ettei pyörää tarvitsisi keksiä aina ja joka paikassa uudelleen.

Tutkimuksissa havaitut suuret erot kuntien kustannusrakenteissa eivät selity vain olosuhde- ja palvelutarvetekijöillä tai kuntakoolla. Jos kaikki ottaisivat käyttöön parhaat palvelukäytännöt, voisimme saavuttaa miljardiluokan taloudelliset hyödyt laatu säilyttäen.

Pyrimme osaltaan vaikuttamaan tähän valtiovarainministeriössä käynnistämälläni Kuntien parhaat palvelukäytännöt -hankkeella. Sen valmistelussa ja toteuttamisessa on tarkoitus myös hyödyntää niitä mahdollisuuksia, joita kunta-asioiden siirtyminen vuoden 2008 alusta valtiovarainministeriöön avaa.

Palkkaratkaisut vauhdittavat muutosta

Vahvemman järjestämisperustan aikaansaamisen, palvelurakenteiden muutoksen ja sitä kautta tuottavuuden parantamisen tarve korostuu myös syksyllä tehtyjen kunta-alan palkkaratkaisujen vuoksi.

Palkanmaksuvara ei synny tyhjästä. Vaikka kuntatalous kokonaisuudessaan kehittyy juuri nyt vero- ja valtionosuuslisäysten vuoksi ennätyksellisen hyvin, ovat erot kuntien välillä suuria.

Lähivuosien myönteinen talouskehitys ei myöskään ratkaise pidemmän aikavälin uhkaavaa noidankehää, johon samanaikainen työvoiman tarjonnan supistuminen, talouskasvun hiipuminen ja palvelutarpeiden kasvu voivat johtaa.

Kaiken kaikkiaan kunta- ja palvelurakenneuudistus on edennyt hyvin. Kiitos siitä kuuluu rohkeille ja kaukonäköisille päätöksentekijöille kautta maan. Virolainen kollegani Vallo Reimaa ihmettelikin joulunalusviikolla tavatessamme sitä, miten Suomi on onnistunut saamaan näin suuret uudistukset onnistuneesti käyntiin vapaaehtoisuuteen perustuen. Monissa muissa maissahan niitä on runnottu pakolla läpi.

Olen entistä vakuuttuneempi, että kuntien ja valtion väliseen vuorovaikutukseen perustuva valmistelutapa on keskeinen muutosten mahdollistaja ja motivaation ylläpitäjä. Näin on tarkoitus toimia myös jatkossa. Samalla tarvitsemme lisää laajempaa maakuntakohtaista yhteensovittamista eheiden ja toimivien kokonaisuuksien luomiseksi. Tässä maakuntien liitot voisivat ottaa nykyistä vahvemman roolin.

Yli puolet kunnista mukana prosessissa

Yli puolet manner-Suomen kunnista on ollut viimeisten kolmen vuoden aikana kuntaliitosprosesseissa mukana.

Noin 90 kuntaa on tehnyt esityksen liitoksesta ja kuntien lukumäärä vähenee niiden seurauksena vuoden 2009 alussa yli 60:llä. Noin 40 kuntaa jatkaa yhdistymisselvityksiä edelleen. Eri puolilla Suomea on päätetty myös useista monikuntaliitoksista. Ilmiö on meillä uusi.

Vastaavasti 290 kuntaa aikoo saavuttaa puitelain edellyttämän väestöpohjan muodostamalla sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen. Niitä muodostuisi noin 70-75.

Sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaavien järjestäjien määrä koko maassa tulee puolittumaan. Se osaltaan luo pohjaa palvelujen sisällölliselle kehittämiselle ja osaavan työvoiman turvaamiselle kustannustehokkaalla tavalla.

Yhteistoimintarakenteita perustettaessa ja varsinkin sellaisia vastustettaessa väitetään usein, että demokraattinen ohjaus heikkenee, kun sama kunnanvaltuusto ei suoraan päätäkään kaikista asioista.

Asian kääntöpuoli on kuitenkin se, että kunta paikallisena yhteisönä ja lähidemokratian kanavoijana säilyy. Kunnan tehtäviä ei pidä kutistaa pelkkään lakisääteisten palvelujen järjestämiseen, vaikka ne budjeteista pääosan lohkaisevatkin.

Kunnalla on aina rooli lähiyhteisön vaalimisessa, elinkeinoelämän kehittämisessä, viihtyisän ja virikkeellisen elinympäristön rakentamisessa, hyvän asumisen edistämisessä ja moninaisessa muussa huolenpidossa asukkaistaan.

Jatkossa on tarpeen kiinnittää erityistä huomiota myös kaupunkiseuduilla laadittuihin suunnitelmiin maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamista sekä palvelujen käytön parantamisesta kuntarajat ylittäen. Näillä alueilla asuu kaksi kolmasosaa väestöstämme.

Uskon tässäkin siihen, että toimivat muutokset eivät tapahdu pakolla tai kertarysäyksellä, vaan niihin opitaan ja kypsytään vähitellen. Päätöksiä alkaa syntyä vasta, kun seudullinen vastuu kaupunkiseudun kehityksestä ja kilpailukyvystä ylittää kuntakohtaisen edunvalvonnan.

Tarvitaan uutta yhteistöllisyyttä

Kaikki edellä sanottu on välttämätöntä, jotta tavoite palvelujen turvaamisesta toteutuu. Mutta riittääkö sekään, että kuntia yhdistyy, yhteistoimintaa lisätään ja palveluita sisällöllisesti uudistetaan? Tuskinpa.

Jos väestö- ja elinkeinorakenteen muutokset jatkuvat koetulla tavalla, yhä useammalla alueella kannattaa harkita kalliiden palvelujen järjestämisvastuun kokoamista nykyistä laajemmin maakunnallisille laajan väestöpohjan toimijoille.

Ennustan, että joudumme vääjäämättä perimmäisten kysymysten äärelle myös siinä, mikä ylipäätään on julkisen vallan - näyttäytyipä se sitten valtion tai kunnan muodossa - ja yksilöiden sekä lähiyhteisöjen vastuu nyt itsestäänselvyyksiltä tuntuvista asioista.

Tarvitsemme uudenlaista yhteisöllisyyttä, modernimmin sanottuna sosiaalista pääomaa, itsekkyyden ja pelkän itsestä huolehtiminen sijalle.

Perheiden, sukulaisten, seurakuntien, kylätoimikuntien, järjestöjen, urheilu- ja nuorisoseurojen jne. merkitys elämänlaadun turvaamisessa ja lähimmäisestä huolehtimisessa toivottavasti kasvaa.

Sosiaalinen pääoma ei syntyäkseen maksa mitään, mutta se tuottaa parhaimmillaan sekä henkistä että aineellista hyvinvointia. Suomalainen yhteiskunta tai suomalainen kunta on tulevaisuudessakin niin vahva kuin sen heikoin lenkki.

Kirjoittaja on hallinto- ja kuntaministeri.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Koulujen haasteita ei ratkota pelkästään resursseilla

Varjobudjeteissa näkyy opposition oikeistolaisuus

Kuinkas täällä voidaan?

Puijon ensilumenladun kausikortin hinta lähentelee jo halpuutusta – "Olisin valmis maksamaan enemmän"

Kiinalla korkea kynnys voimatoimiin Hongkongissa

Stadion tulee sittenkin tai sitten ei

Avaruuslentäjät vanhustenhuollossa

Kyllä kansa sittenkin tietää enemmän kuin olisi kohuista luullut

Kuopio taiteilee toivon ja arkitodellisuuden rajalla

Monipaikkaista hallintoa hyvä selvittää

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.