Ranska aikoo rajoittaa

Muutama vuosi sitten kovalla rytinällä markkinoille tuotu E10-bensiini saattaa olla lähellä tiensä päätä. Kauppalehti kertoi maanantaina, että Ranska on ensimmäisenä EU-maana päättänyt biopolttoaineiden valmistuksen ja myynnin rajoituksista. Samanlaisia suunnitelmia on myös EU:n komissiolla.

Ranskan hallitus päätti viime viikon keskiviikkona, että biomassan osuus polttoaineissa saa olla korkeintaan seitsemän prosenttia. EU taas kaavailee biopolttoaineiden valmistukseen jaettavien tukien lopettamista.

Ranskassa päätöstä perustellaan ilmansuojelulla. Suomessakin on tehty tutkimuksia, joiden mukaan elintarvikkeiksi sopivien kasvien käyttö biopolttoaineiden valmistuksessa lisää päästöjä tavallisen bensiinin valmistukseen verrattuna. Lisäksi vaarana on elintarvikkeiden kallistuminen.

Kauppalehden uutisen mukaan rajoitukset eivät koskisi biopolttoaineiden valmistusta esimerkiksi biojätteestä.

EU:n nykyisen tavoitteen mukaan biopolttoaineiden osuuden pitäisi kasvaa vuoteen 2020 mennessä 10 prosenttiin. Suomessa on säädetty, että biopolttoaineiden osuuden polttoaineiden jakelusta pitää samaan vuoteen mennessä olla 20 prosenttia. Mahdollista on, että EU:ssä mietitty linjanmuutos lopettaa E10-bensiinin valmistuksen melko nopeasti.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.