Rasismi vähenee kitkemällä sitä johdonmukaisesti

Lauantaisesta Kuopion Palloseuran ja Helsingin Jalkapalloklubin välisestä A-nuorten SM-sarjan ottelusta on noussut jälkikäteen kohu rasismisyytösten vuoksi. Vielä viikonloppuna oli epäselvää, oliko kyse rasistisesta huutelusta, koska todistajaa huutelulle ei tuntunut löytyvän. Kyse oli yhden katsojan huutelusta, nimittelystä ja haukkumisesta, jotka kohdistuivat yhteen HJK:n pelaajaan. KuPSin A-junioreiden päävalmentaja Tero Taipale oli nähnyt ja kuullut huutelua lähietäisyydeltä, mutta ei ollut kuullut rasisista huutelua.

KuPSissa on jo ennätetty harmitella, miten huutelija leimaa KuPSin organisaatioita niin yhdistystä kuin osakeyhtiötäkin, vaikka kummallakaan ei ole huutelun kanssa mitään tekemistä. Toisekseen kun kyse oli A-junioreiden pelistä, katsomoon saattoi tulla kuka tahansa, kun peliin ei myyty lippuja. Ja kun ei myyty lippuja, kentän laidalla tai yleisön joukossa ei ollut myöskään järjestyksenvalvojia, jotka olisivat voineet puuttua mahdollisesti rasistiseen huuteluun.

Huutelulla on pyrkimys päästä pelaajan ”ihon alle”. Se on peleissä tavanomaista, mutta kun siihen liittyy vähäinenkin rasistinen sävy, kenenkään ei pidä sitä hyväksyä, vaan siihen pitää puuttua ehdottoman tiukasti.

Rasismi on väärin. Lähtökohdan tunnustavat varmaan kaikki organisaatiot virallisesti, mutta käytännössä rasistiseen käyttäytymiseen puututaan kovin varovaisesti ja epäjohdonmukaisesti. Esimerkiksi rasistiseen nimittelyyn syyllistynyt KuPSin harrastejoukkueen valmentaja kutsui äskettäin viereisen kentän pelaajia nokikepeiksi ja sai siitä varoituksen, mutta on saanut tapahtuneesta huolimatta jatkaa joukkueharjoitusten vetämistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Ahaa-hetkiä etymologian parissa

Matkailun alasajo olisi hätävarjelun liioittelua

Ahaa-hetkiä etymologian parissa

Parasta on, kun toimittajalla on kansan tuki – näin kävi Kallionsydämen tapauksessa

Paisuva EU-budjetti on osattava suunnata oikein

Edessä kaikkien aikojen terassikesä

Kääntyykö suuri virta?

Valkoposkihanhien metsästys on sallittava

Korona sai minut kerääntymään lipulle ja olen siellä ylpeästi vieläkin

EU ei selviä koronakriisistä vain velkaantumalla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.