Rauhan ääniä

Emerituspiispa Matti Sihvosen tänä syksynä julkaisema tutkimus Rinnakkain rajalla – Ortodoksinen ja luterilainen kirkko Raja-Karjalassa 1917-1940 tarjoaa uutta Karjala-tietoutta selkeästi ja levollisesti esitettynä.

Kirjasta löytyi yllättäviä rinnastuksia näihin päiviin esimerkiksi rasistisista ennakkoluuloista.

Suomalaisille piti rautalangasta vääntäen opettaa, ettei ortodoksi karjalainen ole venäläinen, vaan suomalainen. Vaikka eihän se toisaalta ole uutinen, että historia toistaa itseään ja aikamme kaikki ilmiöt ovat esiintyneet joskus aiemminkin.

Matti Sihvosen kirjassa huomiotani eniten kiinnittivät entisten piispojen huoli kansalliskiihkosta.

Viipurin piispa Erkki Kaila varoitti pappeja puoluepolitiikan ajamisesta ja kehotti heitä keskittymään seurakuntatyöhön.

”Tosi kristillisyys ei siedä kansalliskiihkoa. Kristuksen kirkolla ei ole ensi sijassa kansallinen tehtävä”, Porvoon piispa Jaakko Gummerus puhui vuoden 1922 kirkkopäivillä.

Piispojen varoitukset hukkuivat vakavan maailmanajan kuohuihin. Äärikansallisiin ”iikooällään” ja lapuanliikkeeseen liittyi sotilaallisia piirteitä ja laittomuuksia. Liikkeisiin otti osaa myös useita pappeja.

Jälkiviisaan on helppo sanoa, että tämä oli kirkon kannalta virhe. Pappien osallistuminen ääriliikkeiden poliittiseen toimintaan oli aiheuttamassa katkeruutta ja vihaa pappeja ja kirkkoa kohtaan vuosikymmenten ja sukupolvien ajaksi. Ne olivat aiheuttamassa haavoja, jotka eivät ole vieläkään kaikkialla parantuneet.

Jos esimerkiksi kansalliskiihkostaan ja kommunisminkammostaan tunnettu pappismies aikanaan kohteli kaltoin jonkun rakkaita sukulaisia ja kelpo kansalaisia, jotka toimivat työväenliikkeessä parantaakseen heikkoja työolojaan, on jälkipolvienkin katkeruus kirkkoa kohtaan varsin ymmärrettävää.

Jos tuo pappi olisi aikanaan saanut vain kastaa, siunata ja opettaa Jeesuksen rakkautta tukemalla köyhiä ja hätää kärsiviä, olisivat kirkkosuhteet noiden ihmisten kohdalla muodostuneet varmaankin toisenlaisiksi. Ehkä koko kansan parissa.

Tietenkin jälkiviisaan osa on helppo, ja ajatusleikit ovat vain leikkejä. Lopulta emme voi ymmärtää olosuhteita emmekä samaistua mielialoihin, jotka vallitsivat, kun koko kansallinen olemassaolo oli uhattuna.

Emme voi myöskään tietää, miten Suomen olisi käynyt, jos myös papit eivät aikanaan olisi osallistuneet maanpuolustukselliseen työhön.

Ehkä historiasta voisi kuitenkin oppia jotain, kun Euroopassa jälleen äärioikeistolaiset puolueet menestyvät ja yhä jyrkemmät kansalliskiihkoiset äänet voimistuvat.

Kun äänet alkavat kiihtyä, tarvitaan yhä voimakkaampia rauhan ääniä.

Kirjoittaja on lapinlahtelainen kirjailija ja Väärnin pappilan emäntä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Suhde Venäjään jakaa Euroopan populisteja

Metsälain määräyksiä voi olla syytä tarkistaa

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Fiksut ruokakaupat auttavat asiakasta

Perusteita olisi pienentää Finnpulpia

Viisigee shakkinappulana

Viisuboikotti on lähellä antisemitismiä

Työstä palautumiseen tarvitaan myös lepopäiviä

Keskusta käynnisti hallituksen synnytystuskat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.