Rehnin salkusta tuli liiankin painava?

Europarlamentti antoi kolmen suurimman puolueryhmittymän äänin tukensa portugalilaisen Jose Manuel Barroson johtamalle toiselle EU-komissiolle. Turhan pitkäksi venyneen poliittisen vetkuttelun jälkeen uudet komissaarit pääsivät lopultakin kunnon töihin.

Tätä oli jo odotettukin, sillä unionin yleiskunto on juuri nyt huonompi kuin koskaan. Erityisesti muutamien euromaiden kansantalous on siinä jamassa, että jotkut asiantuntijat pelkäävät jo kuudentoista maan euroalueen jakaantuvan kahtia.

Toiseen, parempaan puoliskoon jäävät maat, jotka ovat kyenneet pitämään valtiontaloutensa kurissa myös viime vuosien ankaran laman oloissa. Toiseen niputetaan sitten ne valtiot, jotka ovat saattamassa itsensä holtittomalla talonpidolla sellaiseen velkasuohon, josta niiden on liki mahdotonta selvitä ainakaan muutamaan vuoteen.

Suomalaiset toivoivat omalle komissaarilleen Olli Rehnille painavaa salkkua, ja sellaisen hän toden totta myös sai. Välimereltä ja vähän muualtakin tulevien talousuutisten perusteella salkusta taisi tulla jopa liiankin painava yhden miehen kannettavaksi.

Pahin hätätilanne on Kreikassa, jossa valtiontalouden vuotuinen alijäämä on jo reilusti yli kymmenen prosenttia vuotuisesta bruttokansantuotteesta. Valtion olisi leikattava rajusti ja nopeasti kulujaan budjetin tasapainottamiseksi. Käytännössä se näyttää toivottomalta. Hallituksen sinänsä hyvää tarkoittavat toimet eivät ole saaneet lainkaan ymmärrystä kansan keskuudessa, vaan nostaneet päinvastoin kreikkalaiset osoittamaan mieltään ja lakkoilemaan. Sillä konstilla talous tuskin korjaantuu.

Kreikan ohella odotetaan talouskriisin pikaista puhkeamista neljässä muussa euromaassa Espanjassa, Portugalissa, Irlannissa ja Italiassa. Espanjan tilanteen katsotaan olevan niin synkän, että sen rinnalla Kreikkakin muuttuu valopilkuksi. Espanjan kansantalous on neljä ja puoli kertaa suurempi kuin Kreikan, joten Espanjan vaikutus koko euroalueen ja unioniin ylipäätään on todella suuri.

Viiden kriisivaltion lisäksi euroalueella on kolme muuta maata, jotka ovat joutumassa tarkkailuluokalle. Suomelle ei ole kunniaksi, että se on yksi näistä kolmesta. Ainoaksi lohduksi jää, että meidän kanssamme samassa veneessä ovat yllättäen myös saksalaiset ja hollantilaiset.

2000-luvun alussa EU asetti kunnianhimoiseksi tavoitteeksi nousta maailman johtavaksi talousmahdiksi. Ylevät pyrkimykset ovat kariutuneet yksi toisensa jälkeen ja lopputulos on kehnompi kuin kukaan kehtasi aikanaan ajatella.

Vuosituhannen alku oli hyvää aikaa, jolloin rahaa tuntui olevan loppumattomasti. Ahneus sumensi niin poliitikot kuin talouselämän päätöksentekijät. Unohdettiin, että vuotava katto pitää korjata poutasäällä eikä vasta sateella, jolloin se on myöhäistä.

EU:n talouskomissaarina Olli Rehnillä on edessään todelliset "Ollin oppivuodet". Jos hän selviää niistä kunnialla, koko Eurooppa kiittää savolaista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.