Riittävä perusturva kuuluu jokaiselle

On hyvä, että nyt huhtikuun eduskuntavaalien edellä aletaan puhua myös todellisesta elämän ja kuoleman kysymyksestä: suomalaisten riittävästä perusturvasta.

Jokaisen kansalaisen pitää olla huolestunut tuoreista tilastoista, jotka todistavat yhä useamman pudonneen köyhyysloukkuun viime vuosien aikana. Jo sadat tuhannet ihmiset tuntevat nahoissaan, etteivät heidän rahansa tahdo riittää edes päivittäiseen elämiseen. Ensi alkuun pöyristystä herättäneet ruokajonot eivät ole lyhentyneet vaan pidentyneet.

Nykyisen hallituksen aikana alimpiin kansaneläkkeisiin on tehty kaivattu peruskorotus, ja voimaan astuu myös uusi takuueläke, joka lupaa vähintäänkin noin 700 euron kuukausitulot jokaiselle. Tämä on edistystä aiempaan, mutta toisaalta aivan riittämätöntä elinkustannusten yleiseen kehitykseen nähden.

Erityisesti energiaverojen korotukset ja erilaisten pakollisten maksujen jatkuva kallistuminen syövät käytettävissä olevien tulojen kasvun ja monta kertaa vielä paljon enemmänkin. Karussa arjessa tämä johtaa siihen, että nimenomaan köyhimpien elämä kovenee entisestään.

Suomalainen yhteiskunta ei ole vielä kypsynyt kansalaispalkalle, vaikka eri tahoilta ja myös muutamista puolueista sen tarpeesta on puhuttu jo vuosia. Työssä käyvä enemmistö ei ole kypsynyt vielä siihen ajatukseen, että maassa olisi työikäisiä, jotka saavat valtiolta tai Kelalta palkkaa tekemättä mitään palkkansa eteen.

Jos ja kun kansalaispalkkaa ei voi toteuttaa, vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten perusturva on hoidettava toisin keinoin. Se on pakko hoitaa, jos Suomi haluaa pysyä mallikelpoisena pohjoismaisena hyvinvointivaltiona. Työttömät, työrajoitteiset, lapsiperheet, opiskelijat, eläkeläiset: kaikki he ovat oikeutettuja hyvään elämään. Nykyisessä yltäkylläisyyden maailmassa ei ole enää oikeutta palata aikaan, jolloin köyhät ja kurjat jätettiin elämään toisten armopaloilla.

Köyhyyden paluu on ollut nähtävissä Suomessa jo pitkään, kohta kahden vuosikymmenen ajan. Sotien jälkeen luodun hyvinvointi-Suomen alasajo lähti käyntiin 1990-luvun alun suuren laman oloissa, kun puoli miljoonaa ihmistä jäi yks'kaks työttömäksi ja kun sosiaalietuuksia ryhdyttiin leikkaamaan valtiontalouden pelastamiseksi.

Tuolloin ajateltiin hyvässä uskossa, että köyhätkin saisivat taas oikeutta itselleen, kun ajat paranevat. Tulos oli toinen: kasvaneet tuloerot eivät lähteneetkään kaventumaan, vaan päinvastoin rikkaat jatkoivat rikastumistaan ja köyhät köyhtymistään. Sosiaalipolitiikkaa seuraavat varoittivat kyllä tästä epätasa-arvoisesta kehityksestä, mutta varoitukset menivät kuuroille korville. Ahneus meni inhimillisyyden ja yhteiskunnallisen tasavertaisuuden ohi.

Hyvinvointivaltiossa ei eriarvoistuminen voi jatkua loputtomiin. Laskun aika tulee väistämättä. Köyhyys ei ole ilo kenellekään, mutta yhteiskunnallisessa keskustelussa sitä ei pidä silti peitellä - ja kaikkein vähiten vaalien edellä. Kun puhutaan perusturvasta, puhutaan elämän perusasiasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.