Rohkein rajoittaa itseään

Suomalaiset tytöt lopettavat leikkimisen keskimäärin 11-vuotiaina. Esimerkiksi Norjassa tytöt luopuvat tavallisista leikeistään vasta 16-vuotiaina. Tulos ei yhtään yllätä.

Kun kirjoitin lehteen artikkelin poliisin alkoholivalvonnasta (SS 2.6.), se poiki hedelmällisiä keskusteluja muilla työtehtävillä.

Eräs isä sanoi, ettei ole koskaan kysellyt 13- ja 14-vuotiailta tytöiltään, minne he viikonloppuiltoina menevät, koska hänen mielestään alkoholin kieltäminen ja yömenojen rajoittaminen lapsilta voi johtaa heidän syrjäytymiseensä menoista tai lapset närkästyvät vanhempiinsa.

Hänen mukaansa poliisit tuovat lapset kotiin, jos heillä on hätää.

Toinen 15-vuotias taas kertoi, että hänen äitinsä ostaa siideriä hirveät määrät, jotta hän joisi äidin ostamia juomia eikä tarvitsisi hankkia alkoholia tuntemattomilta. Äiti antaa viikkorahaa, kun tyttö ei ota mukaansa kaikkia siidereitä, vaan sen verran kuin veskassa viitsii kantaa.

Todellisuudessa tyttö juo kaupungilla tai kavereiden luona ensin äidin siiderit ja sitten päälle lisää muualta hankittuja. Hän on kahdesti sammunut ulos ja yhden kerran nukkunut tuntemattoman luona, jonne kuulemma joutui vain humalapäissään.

Belgialaistutkimuksen mukaan vanhempien tapa tarjota alkoholia lapsille lisää humalajuomisen riskiä. Aikuisten ja lasten alkoholiherkkyys on aivan eri luokkaa, koska aivojen hermoverkko on valmis vasta 20-25-vuotiailla.

Alkoholin käyttö ennen 18 vuotta nostaa ongelmakäytön riskin nelinkertaiseksi. Lisäksi humalajuomisen on todettu hidastavan merkittävästi lasten aivotoimintaa. Rankimmillaan vaikutukset näkyvät loppuelämän.

Surkuhupaisaa jos aikuinen jättää hyödyntämättä elämänkokemuksensa eli tietonsa ja taitonsa ja jättää lapsen omilleen. Tai luulee, että vain virkavallan tehtävä on kasvattaa lapsia.

Tarvittaessa tosin hoituu sekin. Kuopiossa poliisi hätisti koulunpäättäjäisyönä Väinölänniemeltä alaikäiset kotiin, kun kuuden tunnin hulinan jälkeen siideritölkit ja kaljapullot alkoivat heilua turhan villisti aamuyöllä.

Se oli rohkea ja ammattitaitoinen veto, joka kertoo poliisilla olleen pelisilmää sekä hyvä käsitys työhönsä liittyvästä vastuusta ja työkalupakista, mitä ratkaisuvaihtoehtoja poliisi voi työssään ylipäätään käyttää.

Jos ja kun aikuiset tai vaikka poliisi kieltävät alkoholin holtittoman käytön, idea ei ole siinä, että kuviteltaisiin ongelmien loppuvan kuin seinään.

Kieltojen ja riskeistä puhumisen idea on, että esimerkiksi nuori oppii itse kontrolloimaan itseään. Jos alaikäisen alkoholin käyttöä kielletään, se voi kannustaa olemaan juomatta tai edes juomaan sen verran, ettei tule ongelmia.

Sama pätee aikuisiin. Aikuiseksi on kasvanut silloin, kun tietää ihan itse, milloin on oikea aika lähteä kotiin.

Alkoholia käyttää lähes 90 prosenttia suomalaisista. Monet aikuisista käyttävät sitä onnistuneesti ilon ja seuran pidon mausteena, ei elämän pääasiana.

Kaikilta tämä ei onnistu. Suomessa käytetään noin miljardi euroa vuodessa alkoholin käytön aiheuttamiin kustannuksiin. Siksi on tärkeä puhua ongelmasta, kun samalla rahalla saisi paljon isompiakin ilon aiheita yhteiskuntaan.

Puhumattakaan tietysti, että noin 900 ihmistä vuodessa juo niin, että kuolee humalaan liittyvissä onnettomuuksissa tai väkivallanteoissa. 400-600 juo niin, että kuolee silkkaan alkoholimyrkytykseen ja noin 1 600 juo niin paljon, että alkoholin käyttö johtaa tappavaan sairauteen.

Uutistoimittajana olen nähnyt alaikäisten alkoholin käytön jäljet monet kerrat konkreettisesti, kun hukkunutta nostetaan rantaan, mopokolarin verijälkiä pestään kadusta tai väkivaltarikoksia käsitellään käräjillä. Uutisissa ja tilastoissa yksi asia pistää räikeästi silmään.

Yhdenkään lapsen ei tiedetä Suomessa kuolleen siihen, että joku aikuinen on kieltänyt juomasta alkoholia.

Aika monen tiedetään kuolleen siihen, että aikuiset ovat sen sallineet.

Kirjoittaja on Savon Sanomien uutistoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Kaupunkien kasvuun liittyy epävarmuuksia

KuPS teki Kuopiosta taas jalkapallokaupungin

Väki vähenee, pidot paranee

Lisää lääkäreitä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.