Rohkeita ratkaisuja

Barcelonassa Espanjassa sunnuntaina päättyneet yleisurheilun EM-kisat sujuivat suomalaisittain vaisusti. Suomen ainoa mitali tuli keihäänheitosta, meikäläisten perinteikkäästä paraatilajista, mutta muuten menestystä ei tullut. Yleisurheilun lajiliiton asettamasta tavoitteesta jäätiin selvästi.

Pitääkö suomalaisten urheilijoiden ylipäänsä menestyä kansainvälisissä arvokisoissa? Kyllä pitää, vastaa suuri joukko suomalaisia, jos sitä heiltä kysytään. Tästä todistaa vaikkapa se, että keihäänheiton loppukilpailu Barcelonassa seurasi televisioiden äärellä noin miljoona suomalaista. Harva ohjelma kerää yhtä suuria katsojalukuja.

Mitkä ovat ne keinot, joilla Barcelonassa kesän parhaimpiin tuloksiinsa venyneet muutamat nuoret urheilijat ovat Euroopan huipulla seuraavissa maanosan mestaruuskilpailuissa Helsingissä 2012? Voivatko he menestyä samana kesänä Lontoon olympiakisoissa, joissa ovat mukana maailman parhaat urheilijat?

Onneksi näitä kysymyksiä on herätty pohtimaan Suomessa. Keväällä omia esityksiään teki Veikkauksen toimitusjohtajan Risto Niemisen johtama työryhmä. Kesäkuussa valittiin viisijäseninen Suomen olympiakomitean projektiryhmä tekemään jo raakaa työtä huippu-urheilun kehittämiseksi.

Tarvitaan rohkeita päätöksiä, myös rakenteellisia uudistuksia, jotta pienessä maassa käytössä oleva kohtalaisen pieni rahamäärä voidaan suunnata oikein. Urheilun järjestöviidakossa riittää raivattavaa. Uskaltaako Jukka Pekkalan johtama projektityöryhmä tarttua kirveeseen? Toivottavasti uskaltaa.

Pahinta olisi, jos urheiluun pesiytyneet hyvä veli - ja hyvä sisko -verkostot veisivät tälläkin kertaa voiton.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kaupunkien kasvuun liittyy epävarmuuksia

KuPS teki Kuopiosta taas jalkapallokaupungin

Väki vähenee, pidot paranee

Lisää lääkäreitä

Hyökkäyksiä karjataloutta vastaan ei pidä hyväksyä

Amerikkalaiset vaihtuivat venäläisiin

Ystävyys ei ole pakollista

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.