Rumissa peltikuorissa

Kun ilmat lämpenevät, suomalaiset, etenkin miehet, sijoittavat huomattavia summia kauneuteen. He nimittäin maksavat muutaman vuoden välein kymmeniä tuhansia uudesta autosta, jonka perusfunktio on kuljettaa ihmisiä ja tavaraa paikasta A paikkaan B.

Saman asian voisi hoitaa vanhemmalla, vaikka kaksikymmentä kertaa halvemmalla ajoneuvolla, mutta vanha ei kelpaa, koska se on ruma eikä siinä ole sähköllä kääntyviä peilejä.

Autokuumetta potevat tai uuden auton hankkineet ovat niin hyviä keksimään mainospuheita, että hidas autokauppias jää toiseksi. Uusi auto on mukava, ekologinen, turvallinen ja luotettava. Taloudellisesti se on muka järkevämpi vaihtoehto kuin vanha, koska auton korjaaminen maksaa ja vanha auto kuluttaa niin paljon.

Itse olen ajanut nyt 20 vuotta autoilla, joiden keski-ikä on noin 15 vuotta. Susia on toki ollut joukossa, mutta sijoitukset ovat olleet niin pieniä, ettei pieni epäonni haittaa.

Loistava esimerkki oli vuoden 1988 farmari-Camry, joka vuosi sitten lähti uudelle omistajalle yhä ajokuntoisena. Hankin sen viisi vuotta sitten 850 eurolla, ja ehdimme ajaa sillä noin 120 000 kilometriä.

Neljän vuoden aikana autoa sai remontoida vähintään ostohinnalla, mutta ostohinnan ja korjausten yhteen laskettu arvo oli varmasti vähemmän kuin olisin pääomassa menettänyt hankkimalla vastaavan kokoisen uuden ja ajamalla sen autokaupan ovesta ulos.

Kaiken hyvän lisäksi Camry oli tilava, hyvä ajettava ja pieniruokainen. Koska siinä ei ollut nykyaikaisten autojen sähkölaitearsenaalia, se kulki täydessäkin lastissa alle 6,5 litralla satasella. Auto ei siis vanhanakaan kuluttanut luonnonvaroja juuri enempää kuin moni uusi. Uskon yhä, että on ekologisempaa kunnostaa käyttökelpoista esinettä kuin heittää sen pois ja ostaa uuden.

Mitä tulee luotettavuuteen, myönnän, että olen jäänyt auton kanssa tielle. Kuluneina vuosina olen menettänyt auto-ongelmien takia yhteensä useita työpäiviä, ellen peräti kokonaista työviikkoa ripoteltuna 20 vuoden ajalle.

Aika on yrittäjälle kallista, mutta niin kova ei ole edes minun laskutukseni, että menetetyllä työajalla olisi hankittu edes uutta pikkuautoa, jossa matkatavaroita varten tarvitsee peräkärrin ja takapenkillä aikuisen pitää istua polvet korvan takana.

Turvallisuudestakaan en ole huolissani. Kun jarrut toimivat ja valoilla näkee pimeässä, tärkeimmät turvalaitteet ovat korvien välissä. Ne tosin tahtovat mennä epäkuntoon, jos auto on pullollaan turvatyynyjä, hevosvoimia ja erilaisia vauhtisokeuttimia.

Mistä sitten tingin?

Mukavuudesta ehkä vähän, mutta mukavuudella ja pienellä epämukavuudella on se yhteinen piirre, että kumpaakaan ei huomaa enää muutaman minuutin päästä. On tietysti mahtava kokemus, kun kahvasta kuuluu pehmeä loksahdus ja auton verhoilu tuoksuu uudelta, mutta pärjään kyllä ilmankin.

Statusarvon kanssa voi tietysti olla niin ja näin. Toisaalta auto on niin kallis ja huono sijoitus, että sen tuottaman statusarvon saa paljon halvemmallakin.

Pilailukaupoista, markkinoilta tai hyvin varustetuista sekatavarakaupoista saa propellihattuja ja hassuja neniä. Lisukkeeksi halpahallista voi ostaa vaalean t-paidan ja paksun tussin, jolla voi kirjoittaa paitaan isoilla kirjaimilla: "TYHMÄ."

Kirjoittaja on heinäveteläinen elokuvaohjaaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Oikeistopopulistit jäivät hajalleenEU-parlamentissa

Pakkokielet

Perheiden asemaa kannattaa vahvistaa

Uotisen kauden huipennus käynnistää kulttuurikesän

Koska on aikaa kypsyä?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.