Ruokaturvallisuus säilyy vain jatkuvalla työllä

Viime viikkoina uutiset ovat kertoneet, miten Lidlin myymästä Bergmann-merkillä myytävästä naudan jauhelihasta on löytynyt salmonellaa. Naudanliha oli saksalaista, mutta se oli pakattu Tanskassa. Maanantaina julkitullut tapaus oli lyhyen ajan sisällä jo kolmas kerta, ja Lidl ilmoittikin, että kauppaketju keskeyttää yhteistyön tanskalaisen Skare Meat-lihatalon kanssa (Maaseudun Tulevaisuus 20.2.).

Lidlin reaktio oli ainoa oikea. Salmonellabakteerin aiheuttama infektio on pahimmillaan hengenvaarallinen. Yleisimmät oireet ovat ripuli ja kuume. Lisäksi yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi luokiteltu on salakavala, koska oireeton kantajuus voi kestää jopa yli vuoden.

Suomalaisista elintarvikkeista salmonellaa on löytynyt hyvin harvoin. Kyse ei ole siitä, etteikö Suomessakin olisi salmonellaa, vaan siitä, että Suomessa valvonta ja ankarat saneeraustoimenpiteet ovat ainakin toistaiseksi toimineet erittäin hyvin. Esimerkiksi vuosi sitten salmonellatartunta havaittiin teurastamon seulonnassa. Tilan kaikki 1 800 emakkoa porsaineen lopetettiin. Salmonellatartuntoja löytyy nautatiloilta 5-10 vuodessa ja siipikarjatiloiltakin puolenkymmentä. Kynnystä ilmoittaa salmonellasta madaltaa salmonellavakuutus, joka on kehitetty eläintiloja varten. Elintarviketeollisuusyhtiöt voivat ottaa sen ryhmävakuutuksena omille tuottajilleen. Järjestelmä ilmiselvästi toimii.

Kuluttajan sopii tiedostaa, että varsinkin vastasyntyneet, nuoret tai stressaantuneet eläimet saavat herkästi salmonellatartunnan. Kun tartuntoja on löytynyt lähinnä ulkomaisista lihoista, siitä on hyvä tehdä johtopäätöksiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

EU ei saa katsella sivusta Brasilian katastrofia

Sukupolvien välinen eläkesota on turhaa

Kesä Suomessa

Rockin mantereet

Leikkauskiista ei ole välttämättä vieläkään ohi

Palveluja estäviin hyökkäyksiin voi vain varautua

Sinä olet minun siskoni

Kaipa se polla taas räjähtää Jaana-tädin kotona kello 20.30

Yli vuoden työttömänä olleita on yhä valtavasti

Tavanomainen vierailu veti Suomen myrskyn silmään

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.