Sähköpyörätuki ei ole paras keino edistää pyöräilyä

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) esitys sähköpyörille myönnettävästä hankintatuesta törmäsi poliittiseen seinään tavalla, joka muistuttaa aiempaa kohua liikenneverkkoselvityksestä. Ehdotus tuntui jälleen tulevan hallituskumppaneille kuin puskista. Sähköpyörien kaupassa ilmeni heti markkinahäiriöitä kuten autokaupassa aiemmin, kun autoverolla spekuloitiin.

Ministeri perusteli aloitettaan periaatteessa oikein kansanterveys- ja ilmastohyödyillä. Ongelmana on kuitenkin jälleen, ettei oheisseurauksia ole harkittu riittävän tarkkaan.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen luetteli tuoreeltaan ehdotuksen epäkohtia. Tyypillisesti erilaisiin tuotteisiin ja palveluihin suunnattu tuki tai verohelpotus valuu hintoihin.

Sähköpyöräilyn erityiskohtelu on ongelmallista myös tasa-arvonäkökulmasta. Harvaan asutuilla alueilla ja vaihtelevissa tieolosuhteissa siitä ei ole auton korvaajaksi. Sähköpyörällä ei voi kuskata perhettä eikä kummoisia tavaralasteja.

Terveysnäkökulmasta sähköpyörä on selvästi perinteistä pyörää huonompi valinta. Jos tukien tielle lähdetään, olisi ennemmin tuettava tavallisten polkupyörien hankintaa, ja edelleen vaikkapa lenkkitossuja niille, jotka haluavat kävellä työmatkansa reippaasti. Sinänsä hyvien asioiden edistäminen tukiviidakkoa paisuttamalla ei ole vastuullista politiikkaa.

Perjantaina liikenne- ja viestintäministeriö julkisti investointiohjelman pyöräilyolosuhteiden parantamiseksi katuverkoilla. Veroeurojen sijoittamisessa pyöräteihin on paljon järkeä, kun hyöty ja kannustinvaikutus jakaantuvat mahdollisimman laajalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

EU-armeijaa pidetään hähmäisenä federalistien unelmana – Sotilaallinen yhteistyö on kuin tilkkutäkin ompelemista

Koulureppujen tarina

Tuomio puhdistaa ilmaa Puolustusvoimissa

Sateenkaariväen sanomaa ei voi enää vaientaa

Keski-ikäänliukuja

Isoja riskejä Iranin jaUSA:n uhittelussa

Kuopion seutu avautuu ruokamatkailulle

Ilmasto pysyy mielessä – Kunnatkaan eivät seuraa toimettomina sivusta

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.