SDP haastaa muut Itä-Suomi -ohjelmalla

SDP:n Itä-Suomi -työryhmä julkisti asettamansa tavoitteet Kuopiossa maanantaina. Paperin julkistaminen eduskuntavaalien alla ei tietysti ollut sattuma. SDP haluaa kertoa itäisen Suomen äänestäjille, että se kantaa huolta alueesta, joka jo vuosia on jäänyt jälkeen muun maan taloudellisesta kehityksestä. Arvo- ja vaikutusvaltaa työryhmälle antoi sen puheenjohtaja, entinen pitkäaikainen pääministeri Paavo Lipponen. Oli ikävää, että Lipponen ei voinut osallistua ohjelman julkistamistilaisuuteen.

Julkistamisen ajoittamisessa SDP:n maakunnallisen vaalikampanjan avaustilaisuuteen ei tietenkään ole mitään moitittavaa. Juuri vaalien alla puolueiden onkin kerrottava seuraavan vaalikauden tavoitteistaan. Omalla Itä-Suomi -ohjelmallaan SDP haastaa muut puolueet. Toivottavasti ohjelma synnyttää aitoa poliittista keskustelua.

Itse ohjelma on kuitenkin pienoinen pettymys. Se ei sisällä sellaisia avauksia, joita ei olisi kuultu jo aikaisemmin. Yhden lupauksen SDP tosin antaa: Itä-Suomen pitää SDP:n mielestä olla valtiovallan erityisessä suojelussa ja sille on turvattava erillisrahoitus valtion budjettiin. Ilmaan kuitenkin jää, mitä erillisrahoitus konkreettisesti voisi tarkoittaa.

Ohjelmassa Itä-Suomella ymmärretään peräti kuudesta maakunnasta muodostuvaa aluetta. SDP:n Itä-Suomi koostuu Kymenlaaksosta, Etelä-Karjalasta, Etelä-Savosta, Pohjois-Savosta, Pohjois-Karjalasta ja Kainuusta. Maantieteellisesti mukaan olisi kuulunut vielä Itä-Lappi, mutta ehkä sitä ei huolittu mukaan, koska se ei ole maakunta.

Yhteistä kuudella maakunnalla on, sitä ei käy kiistäminen. Taloudellinen kasvu on jäänyt jälkeen muusta maasta ja väki ikääntyy nopeammin kuin muualla. Metsäteollisuutta on ajettu alas koko alueella. Toisaalta Venäjän läheisyys tarjoaa mahdollisuuksia, joita maakunnat voivat hyödyntää yhdessä.

Alue ei kuitenkaan ole yhtenäinen, ei edes edunvalvonnan näkökulmasta. Niin kuin ohjelmassa myönnetään, Kymenlaakso, Etelä-Karjala ja osin Etelä-Savo kurkottavat etelään. Ohjelmaan kirjattu SDP:n vanha tavoite molempien Savon maakuntien ja Pohjois-Karjalan ahtamisesta samaan vaalipiirin ei olekaan kovin looginen.

Ohjelmassa korostetaan oikealla tavalla itäisen Suomen yliopistojen merkitystä alueiden kehittämisessä. Itä-Suomen yliopistosta on tunnistettu sen vahvuudet, joihin on edelleen panostettava. Itä-Suomen yliopiston alueellinen vaikuttavuus ei ole ristiriidassa sen kanssa, että yliopiston kärkihankkeet kilpailevat globaalilla areenalla.

Vaatimus opettajankoulutuksen säilyttämisestä Savonlinnassa saattaa ennen pitkää törmätä taloudellisiin realiteetteihin. Puolustusvoimien komentajan Ari Puheloisen viimeviikkoisten puheiden valossa kaikkien Itä-Suomen varuskuntien säilyttäminenkin saattaa olla vaikea tehtävä. SDP:n ohjelmassa ei tosin vaaditakaan sitä, vaan vain varusmies- ja rajamieskoulutuksen säilyttämistä Itä-Suomessa. Supistaminen on siis mahdollista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Kaunis tragedia

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Itsenäisyys-hankkeen karu jälkinäytös

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.