SDP:n on löydettävä kovempi ydin

SDP:n nousukiito näyttää olevan toistaiseksi ohi. Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan puolueen kannatus on pudonnut 1,9 prosenttiyksikköä 18,2 prosenttiin.

Näillä luvuilla SDP on Suomen kolmanneksi suurin puolue. Kokoomus on hivuttautunut vajaan prosenttiyksikön nousulla ohi kakkoseksi 18,6 prosentin kannatukseen. Ykköspaikkaa pitää kokoomuksen kanssa samaan tahtiin vahvistunut keskusta, jonka kannatus on 21,1 prosenttia.

Ensimmäinen eduskuntavaalien jälkeinen vuosi on ollut kova sekä hallitukselle että oppositiolle. Kokoomuksessa hallituksen rankka alku johti jo puheenjohtajavaihdokseen. Valtiovarainministerin salkun siirtyminen puheenjohtaja Petteri Orpolle on antanut puolueelle nopeasti lisää luotettavuutta. Keskustan voimaksi koituu puolestaan yhtenäinen julkisivu.

Antti Rinteen johtama SDP on tehnyt eduskunnassa hartiavoimin töitä hallituksen haastamiseksi. Nyt vaikuttaa siltä, ettei pelkkä kovaäänisyys riitä enää poliittisen uskottavuuden ylläpitoon. Rinteen retoriikasta puuttuu kova ydin.

SDP:n kannalta ratkaiseva hetki saattoi ajoittua kilpailukykysopimuksen läpimenoon. Pitkissä neuvotteluissa puolueella ei ollut suoraa roolia. Sekä SDP:n että perussuomalaisten liepeillä liikkuvat pettyivät kokiessaan, että sopimus vie heiltä enemmän kuin tuo.

Perussuomalaisten suunta vie yhä alaspäin, ja puolue on vasta kuudenneksi suurin 8,8 prosentin kannatuksella. Edes brexitin jälkeinen ärhäkkyys ei ilmeisesti nyt purrut suomalaisiin.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kahdet tärkeät vaalit ajoittuivat liian lähekkäin

Mökkeily ei hiivu vaan muuttaa muotoaan

Lisää liiketoimintaosaamista

Tuleeko meistä ikinä aikuisia?

Kirje pysäyttää kiireessä

Suhde Venäjään jakaa Euroopan populisteja

Metsälain määräyksiä voi olla syytä tarkistaa

Härskit myyjät kodeissamme

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.